Digitoday

Yhdysvallat hankkii sotilaiden varusteiksi älypuhelimia

Julkaistu:

Yhdysvaltain armeija harkitsee sotilaiden varustamista Android-älypuhelimilla, iPhoneilla ja tablet-tietokoneilla. Älypuhelimista voi tulla yhtä luonteva osa varustusta kuin saappaista ja aseista.
Yhdysvaltain armeija harkitsee sotilaiden aseistamista älypuhelimilla ja tablet-tietokoneilla.

Sotilaat käyttäisivät puhelimia esimerkiksi tekstiviestien lähettämiseen ja tiedonhakemiseen kentällä. Kaikki testatut puhelimet ovat kosketusnäytöllisiä puhelimia.

– Nämä nuoret sotilaat ovat kasvaneet teknologian parissa ja he ovat sinut sen kanssa, hankkeen johtaja Michael McCarthy kuvailee CNN:lle.

Varsinkin Android-käyttöjärjestelmällä varustetut kännykät ja Applen iPhonet ovat nauttineet testiryhmän  suosiota.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Eniten harmaita hiuksia on tullut salauksesta. McCarthyn mukaan Yhdysvaltain armeija ei ole vielä keksinyt pätevää tapaa salata puhelimen käyttöä tarpeeksi kattavasti. Lisäksi armeija pohtii keinoja, joilla puhelimet saa integroitua nykyisiin viestintäjärjestelmiin. 

CNN:n mukaan ohjelma on sujunut niin hyvin, että ensimmäiset älypuhelimin ja tablet-tietokonein lähetettäneen maailmalle tämän vuoden puolella

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    2. 2

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    3. 3

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    4. 4

      NHL-seuralta pysäyttävä uutinen: konkarihyökkääjä sairastui vakavasti

    5. 5

      Irma-myrsky tuhosi brittimiljardööri Richard Bransonin saaren – varoittaa nyt: ”Tämä on vain alkua”

    6. 6

      Suomalaisnainen pakeni ahdistelijan kynsistä Intiassa – poliisi etsii teosta epäiltyä autonkuljettajaa

    7. 7

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    8. 8

      Mediat: Yli 40 kuollut Meksikon maanjäristyksessä

    9. 9

      Cheekin pokka petti täysin kesken Vain elämää -esityksen – muut artistit hämmentyivät: oliko kappaleessa sisäpiirivitsi?

    10. 10

      Uskomaton debyytti! Henrik Haapala osui heti Florida Panthersin riveissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    3. 3

      Näitkö tämän pizzataksin? Soita hätänumeroon!

    4. 4

      Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

    5. 5

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    6. 6

      Tältä Krista Kosonen näytti teininä – sopimattomat vaatteet huvittavat jälkeenpäin: ”90% enkeli”

    7. 7

      Pitävätkö Touko Aallon kommentit turvapaikkapolitiikasta paikkansa? Viranomaiset vastaavat

    8. 8

      HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

    9. 9

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    10. 10

      Tolppakamera räpsähti – syyttäjä päätti olla nostamatta syytettä auton omistajaa vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    9. 9

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    10. 10

      Jari Sillanpään fanit järkyttyivät laulajan huume-epäilystä – rajua tilitystä Facebookissa: ”Nyt meni kuppi nurin”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    2. 2

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    3. 3

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    4. 4

      NHL-seuralta pysäyttävä uutinen: konkarihyökkääjä sairastui vakavasti

    5. 5

      Irma-myrsky tuhosi brittimiljardööri Richard Bransonin saaren – varoittaa nyt: ”Tämä on vain alkua”

    6. Näytä lisää