Digitoday

Tutkimus: Datan määrä räjähtää käsiin - it-osaaminen ei riitä

Julkaistu:

Digitaalista dataa luodaan tänä vuonna 1,8 zettatavua eli 1,8 biljoonaa gigatavua. Saman verran dataa syntyisi, jos jokainen Suomen kansalainen lähettäisi kolme Twitter-viestiä minuutissa noin 1,7 miljoonaan vuoden ajan. Tämä selviää tutkimusyhtiö IDC:n tutkimuksesta, jonka se on tehnyt vuosittain viiden vuoden ajan.

Tutkimus ennustaa, että datan kokonaismäärä kaksinkertaistuu joka toinen vuosi siten, että vuoteen 2020 mennessä dataa on käsiteltävänä 50 kertaa enemmän kuin nyt. Samassa ajassa palvelinten määrä kasvaa kymmenkertaiseksi.

Tiedostojen määrä kasvaa nopeammin kuin datan määrä. Niitä luodaan kymmenen vuoden kuluttua 75-kertainen määrä nykyiseen verrattuna, IDC ennustaa. Tämä tapahtuu osittain älyvaatteiden tai lääketieteellisten laitteiden käyttöönoton johdosta.

Ongelmia syntyy siitä, että it-henkilöstöä on vuonna 2020 vain 1,5 kertaa enemmän kuin nyt. Osaaminen, kokemus ja resurssit eivät vastaa palvelinten ja tiedostojen lisäystä, tutkimuksessa todetaan.

Onneksi uudet tekniikat ovat alentaneet tiedon luomisen, keräämisen, käsittelyn ja varastoinnin kustannuksia kuudesosaan vuoteen 2005 verrattuna.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Uudet työkalut tallennukseen, kuten deduplikointi ja virtualisointi, alentavat kustannuksia ja auttavat yrityksiä tunnistamaan sen informaation, joka pitää suojata, sanoo it-palveluyhtiö EMC:n maajohtaja Lauri Wuorenheimo tiedotteessa. IDC teki tutkimuksen EMC:n toimeksiannosta.

Tiedon käsittelyä voidaan automatisoida, kuten Facebookin täggäystoiminto tekee kasvojentunnistuksessa. Metadata kasvaa kaksi kertaa niin nopeasti kuin muu data.

Tutkimuksen mukaan yritysten digitaaliset investoinnit ovat kasvaneet 50 prosenttia vuodesta 2005 lähtien, ja ne ovat nyt 4 000 miljardia dollaria eli noin 2 800 miljardia euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      Etelä-Korea esitti vaatimuksen Yhdysvalloille jännitteiden lieventämiseksi: ”Erittäin todennäköistä, että Pohjois-Korea provosoi lisää”

    4. 4

      5,5 vuotta Vietkongin vankina, Trump kiisti McCainin sotasankaruuden: ”Hän ei ikinä pyytänyt anteeksi”

    5. 5

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    6. 6

      Rakastuneet kuvat julki! Prinssi Harry ja Meghan Markle edustivat ensimmäistä kertaa yhdessä kameroista välittämättä – pari hehkuu onnea

    7. 7

      Hevonen karkasi raveista ja juoksi koko Jyväskylän läpi – sivullinen ikuisti tamman ravaamassa vastaantulevien kaistalla

    8. 8

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    9. 9

      Heidät maajussit valitsivat farmiviikolle! Lemmenpelistä karsiutuneet purkivat pettymystään: ”Pinnallista ja fiilistelyä”

    10. 10

      Video: Johdossa olleen kenialaisjuoksijan maraton päättyi karulla tavalla – sätki hervottomasti maassa minuuttien ajan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    3. 3

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    4. 4

      Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

    5. 5

      Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

    6. 6

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Stormbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    7. 7

      Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

    8. 8

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    9. 9

      Urheilutoimittaja Laura Arffman julkaisi herkän hääkuvan – hiihtäjäpuolison käsi eksyi takamukselle: ”Romantiikkaa ilmassa”

    10. 10

      Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    9. 9

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    10. 10

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      Etelä-Korea esitti vaatimuksen Yhdysvalloille jännitteiden lieventämiseksi: ”Erittäin todennäköistä, että Pohjois-Korea provosoi lisää”

    4. 4

      5,5 vuotta Vietkongin vankina, Trump kiisti McCainin sotasankaruuden: ”Hän ei ikinä pyytänyt anteeksi”

    5. 5

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    6. Näytä lisää