Digitoday

Valikko

N9: "Ei mikään huono puhelin"

Nokian uudella Meego-puhelimella on mahdollisuudet menestyä ainakin kohtalaisesti, arvioi Pohjola Pankin seniorianalyytikko Hannu Rauhala. Se ei ole mikään huono puhelin, hän arvioi.
Nokia julkisti tänään aamulla N9-mallin, joka on yhtiön ensimmäinen Meego-käyttöjärjestelmää hyödyntävä puhelin. Yhtiö uudistaa uutuudellaan vanhentunutta lippulaivamallistoaan.

– N9 ei ole mikään huono puhelin. Trendien ennustaminen on vaikeaa, mutta puhelimella on lähtökohdat ihan kohtalaiseen myyntiin, Pohjola Pankin seniorianalyytikko Hannu Rauhala  sanoo Taloussanomille.

N9-puhelin on kosketusnäytöllä ja kolmella kotinäkymällä varustettu laite. Siinä on myös hyödynnetty ntc-etätunnistusteknologiaa.

– Puhelin vastaa teknisiltä spesifikaatioitaan suurin piirtein kilpailijoiden kalleimpia malleja. Paljon on kiinni hinnoittelusta, Rauhala sanoo.

Puhelin hinnoiteltaneen markkinoiden yläpäähän. New York Times -lehden mukaan N9-puhelimen kahden mallin hintahaitari on noin 470–535 euroa.

Nokia julkisti tänään myös kolme S40-alustaa hyödyntävää Nokia C2 -puhelinta. Edullisessa puhelinperheessä on myös kahta sim-korttia käyttävät mallit, jotka ovat tärkeitä Aasian markkinoilla.

– Ne ovat mielenkiintoisia laitteita, jos katsoo hinnoittelua ja ominaisuuksia, Rauhala sanoo.

Nokia on menettänyt markkinaosuuttaan Aasiassa, koska siltä on puuttunut kaksois-sim-malleja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    2. 2

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    3. 3

      Turvapaikanhakijat häiriköivät kauppakeskuksessa – kolme vietiin putkaan

    4. 4

      HS: Sauli Niinistö torjui virkanimityksen – oikeusministeriö muutti ehdotustaan uudeksi oikeuskansleriksi

    5. 5

      Tillerson: Kim Jong-un ei ole ”hullu” – Kiina varoitti Pohjois-Koreaa pakotteista

    6. 6

      Torijuhlien toinen puoli: Tapparan fanit lähtivät koteihinsa jo hyvissä ajoin ennen keskiyötä – ”Ymmärtäähän sen”

    7. 7

      Yksi loukkaantunut Tampereen kerrostalopalossa – pelastuslaitos: Talo tuhoutuu kokonaan

    8. 8

      Pohjois-Korea tuhoaa kongressirakennus Capitolin uudella propagandavideolla, Valkoinen talokin on tähtäimessä

    9. 9

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    10. 10

      Tomi kuvasi videon Tampereen parkkisakkorysästä – mistä tässä on kyse? ”Ainakin 16 auton tuulilasissa oli lappu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    3. 3

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    4. 4

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    5. 5

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    6. 6

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    7. 7

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    8. 8

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    9. 9

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    10. 10

      Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    2. 2

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    3. 3

      Turvapaikanhakijat häiriköivät kauppakeskuksessa – kolme vietiin putkaan

    4. 4

      HS: Sauli Niinistö torjui virkanimityksen – oikeusministeriö muutti ehdotustaan uudeksi oikeuskansleriksi

    5. 5

      Tillerson: Kim Jong-un ei ole ”hullu” – Kiina varoitti Pohjois-Koreaa pakotteista

    6. Näytä lisää