Digitoday

Yhdysvaltain ensimmäinen it-johtaja eroaa

Julkaistu:

Yhdysvaltain liittovaltion tietohallintojohtaja Vivek Kundra eroaa elokuussa, Valkoinen talo ilmoitti. Epäselvää on, liittyykö lähtemiseen mitään dramatiikkaa.
Vuonna 2009 Yhdysvaltain ensimmäisenä it-johtajana aloittanut Vivek Kundra siirtyy elokuussa työskentelemään Harvardin yliopistoon.

Erosta kertoi Valkoisen talon edustaja Jack Lew torstaina. Hänen mukaansa Kundra on lyhyehkön pestinsä aikana leikannut it-rahojen tuhlausta, säästänyt miljardeja veronmaksajille, siirtänyt Yhdysvaltain hallinnon pilveen ja vahvistanut kyberturvallisuutta.

Kundran päätös on herättänyt kysymyksiä, sillä hän esitteli vain puoli vuotta sitten 25 kohdan suunnitelman, johon sisältyi muun muassa 2100 datakeskuksen keskittäminen 800:aan muutamassa vuodessa.

Ulkopuolinen asiantuntija mietti Computerworld-lehdelle, josko Kundra olisi palanut hieman loppuun yrittäessään ankarasti uudistaa Yhdysvaltain it-hallintoa. Kolmasosan 25:stä kohdasta piti toteutua ensimmäisen kuuden kuukauden aikana, mutta niin ei tapahtunut.

Kundran seuraajasta ei ole vielä tietoa, mutta Lew odottaa siirtymän sujuvan jouhevasti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

    2. 2

      Video Helsingin yliajopaikalta paljastaa turman synkät jäljet

    3. 3

      Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

    4. 4

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    5. 5

      Poliisi: Nainen kuoli Helsingin yliajossa

    6. 6

      Helsingin yliajo: Päihtynyt kuljettaja ajoi väkijoukkoon punaisella Jaguarilla

    7. 7

      Guardian: 11 kuukautta vanhan Charlie-vauvan elintoiminnot lopetettiin –  ”Kaunis pieni poikamme on poissa”

    8. 8

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    9. 9

      Silminnäkijä STT:lle: Yliajosta epäilty ajoi järjetöntä vauhtia ennen turmaa

    10. 10

      Ratkaisu simppeliin optiseen arvoitukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    4. 4

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    5. 5

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    6. 6

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    7. 7

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    8. 8

      Mies ajoi päin väkijoukkoa Helsingin keskustassa – 1 kuollut, 4 sairaalaan, useita muita loukkaantunut

    9. 9

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    10. 10

      Robert Enke teki itsemurhan, leski avautuu nyt salatusta kaksoiselämästä: ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    5. 5

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    8. 8

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    9. 9

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    10. 10

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

    2. 2

      Video Helsingin yliajopaikalta paljastaa turman synkät jäljet

    3. 3

      Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

    4. 4

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    5. 5

      Poliisi: Nainen kuoli Helsingin yliajossa

    6. Näytä lisää