Digitoday

Valikko

Väärä uutinen leimasi Mikko Hyppösen korttivarkaaksi

Julkaistu: , Päivitetty:

F-Securen Mikko Hyppönen vakuuttaa, ettei hän ole myynyt varastettuja luottokortteja tai seurustellut tutkija Brian Krebsin kanssa.

Tietoturvayritys F-Securen tunnetun tutkimusjohtajan Mikko Hyppösen sunnuntai-ilta muuttui perin omituiseksi, kun hänelle vinkattiin Fraud-News.comin uutisesta. Uutinen sotki Hyppösen varastettujen luottokorttien myymiseen.

Artikkelin mukaan Hyppönen teki yhteistyötä tunnustetun tietoturvatutkijan Brian Krebsin kanssa. Uutinen väitti miesten joutuneen syytteeseen järjestäytyneen korttiväärennyskoplan johtamisesta.

Tietoturvan rokkitähdeksikin kuvailtu Hyppönen kiistää kaiken yhtiönsä blogissa. Hän korjaa myös uutisen väittämän, että Krebs olisi hänen poikaystävänsä.

– Pidän Brianista, mutta en sillä tavalla, Hyppönen huomauttaa.

Krebs tietää myös artikkelista ja hänellä on epäilyksensä tekijästä. Uutinen perustuu Krebsin vuosia sitten tekemään kirjoitukseen, mutta muutetun version päätyminen Fraud-Newsiin on arvoitus.

Fraud-Newsin uutinen oli edelleen luettavissa ja löydettävissä Google News -haulla uutisen kirjoittamisen aikaan. Hätäisimmät lukijat ehtivät jo ottaa uutisen todesta.

  • F-Secure Oyj

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    2. 2

      Hausjärven neljä vainajaa löytyivät Ollin mailta – ”Poliisi kysyi, tiedänkö mitään uhreista”

    3. 3

      Kim Kardashian joutui rajun tylytyksen kohteeksi salaa otettujen peppukuvien vuoksi – syyttää nyt paparazzeja kuvamanipuloinnista

    4. 4

      Juho Eerola: ainakin kaksi harkitsee vielä paluuta perussuomalaisiin

    5. 5

      Poliisi epäilee: 73-vuotias surmattiin julmasti juhannuksena Helsingissä – uhrin liikkeistä pyydetään havaintoja

    6. 6

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    7. 7

      PS-ryhmän jättäneeltä Veera Ruoholta suorat sanat Juvosen paluusta perussuomalaisiin: ”Niin kova houkutus ihmisille, että he eivät välitä edes puolueen huonosta maineesta”

    8. 8

      Löytyykö lantiostasi muodikas kurvi? Nyt halutaan ”viululanteet”

    9. 9

      Laaja kyberhyökkäys useissa Euroopan maissa – lunnaita vaadittu

    10. 10

      Rautatientorin leirin mielenosoittajat palasivat – paikalla kuusi poliisiautoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    2. 2

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    3. 3

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    4. 4

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    5. 5

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    6. 6

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    7. 7

      Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

    8. 8

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    9. 9

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    10. 10

      10 tärkeää sääntöä satunnaista seksiä harrastavalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    2. 2

      Hausjärven neljä vainajaa löytyivät Ollin mailta – ”Poliisi kysyi, tiedänkö mitään uhreista”

    3. 3

      Kim Kardashian joutui rajun tylytyksen kohteeksi salaa otettujen peppukuvien vuoksi – syyttää nyt paparazzeja kuvamanipuloinnista

    4. 4

      Juho Eerola: ainakin kaksi harkitsee vielä paluuta perussuomalaisiin

    5. 5

      Poliisi epäilee: 73-vuotias surmattiin julmasti juhannuksena Helsingissä – uhrin liikkeistä pyydetään havaintoja

    6. Näytä lisää