Digitoday

Valikko

Microsoft ja Intel kiistelevät Windows 8:n yhteensopivuudesta

Microsoft ja Intel ovat ajautuneet outoon julkiseen kiistaan Windows 8 -käyttöjärjestelmästä. Intel valaisi aiemmin tällä viikolla uuden Windowsin eri versioita. Microsoft kiistää kommentit, mutta epäselväksi jäi, mitä virheellistä Intel kertoi.
Kiista sai alkunsa, kun Intelin ohjelmistoliiketoimintaa johtava Renee James kertoi esitelmässään Kaliforniassa, että Microsoft aikoo tehdä useampia versioita seuraavasta Windowsista. Näistä neljä on tarkoitettu brittiläisen ARM Holdingin suorittimille.

James sanoi myös, että Intelin suorittimille tarkoitetut versiot pyörittävät vanhoja Windows-ohjelmia. ARM-versioissa vanhat ohjelmat eivät toimi. ARM-versiot räätälöidään mobiili- ja tablet-laitteille.

Päivää myöhemmin Microsoft lähetti medioille lausunnon, jossa yhtiö kertoi, että Intelin kommenteissa on ”asiavirheitä” ja ne ovat ”valitettavasti harhaanjohtavia”.

Microsoft ei kuitenkaan suostunut kysyttäessä tarkentamaan, mitä virheellistä kommenteissa oli. Intelin viestintäosastokin kieltäytyi selventämästä asiaa uutistoimisto Bloombergille.

Microsoft kertoi tammikuussa kuluttajamessuilla Las Vegasissa, että Windows 8 tukee Intelin ja ARMin suorittimia. Käyttöjärjestelmän odotetaan tulevan markkinoille ensi vuonna.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    2. 2

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    3. 3

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    4. 4

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    5. 5

      Nuorukainen yritti hurmata seuralaisensa – hyppäsi krokotiileja kuhisevaan jokeen

    6. 6

      Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

    7. 7

      Jatkoaika: Raimo Summanen menetti malttinsa ja haukkui vastustajan valmentajaa pedofiiliksi

    8. 8

      ”Maailman seksikkäin poliisi” poseeraa dominoivassa lateksiasussa – Samanthasta, 32, tuli palvottu seksisymboli

    9. 9

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    10. 10

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    2. 2

      5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

    3. 3

      Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

    4. 4

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

      Puukotus yöjunan ravintolavaunussa – matkustaja kertoo: nuori lääkäri ryhtyi heti auttamaan uhria

    10. 10

      Jelena Välbe antoi naishiihtäjille säälimätöntä palautetta: ”Hänen painollaan on mahdotonta hiihtää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    9. 9

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    2. 2

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    3. 3

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    4. 4

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    5. 5

      Nuorukainen yritti hurmata seuralaisensa – hyppäsi krokotiileja kuhisevaan jokeen

    6. Näytä lisää