Digitoday

Valikko

Nokian ilmoitus huojentaa ja kysyttää työntekijöitä

Nokian ilmoitus väen vähentämisestä herättää työntekijöissä huojennusta ja kysymyksiä.
Oulun ylempiä toimihenkilöitä edustava luottamusmies Mikko Merihaara kuvaa työntekijöiden tunnelmia yhtiön sisäisen tiedotustilaisuuden jälkeen huojentuneiksi.

– Pari kuukautta on odoteltu päätöksiä. Nyt tiedetään asioista tarkemmin, Merihaara sanoo.

Merihaaran mukaan pääsiäisen alla kuultu ilouutinen Nokian lupauksesta maksaa irtisanottaville palkkaa vuoden loppuun synkentyi samalla. Nokia ilmoitti tänään, että työt loppuvat 1 400 suomalaiselta ja että Symbian-tuotekehitystä siirtyy Accenturelle.

Nokia ulkoistaa Accenturelle 3 000 työpaikkaa. Suomessa ulkoistus tarkoittaa 1 500 työtehtävän siirtoa Accenturelle.

Oululaiset uskovat, että Accenture aikoo perustaa oman konttorinsa kaupunkiin. Accenturella ei ole ollut toimipistettä Oulussa.

Merihaara veikkaa, että Accenture-ulkoistus on samanlainen järjestely kuin viime vuonna Nokian siirrettyä tehtäviä Renesas Electronicsille. Nokialaiset siirtyvät uuden työnantajan palvelukseen vanhoina työntekijöinä ja entisin eduin. Renesas perusti toimipisteen Ouluun.

Avoimia kysymyksiä jäi Nokian tiedotustilaisuuden jälkeen paljon. Epäselvää on muun muassa, miten vähennykset jakaantuvat eri toimipaikkojen kesken, minkälaiset eropaketit ovat luvassa, mitkä Symbian- ja Meego-työt jäävät Nokiaan.

– Ikävää oli kuulla, että Nokia sulkee saitit Kööpenhaminassa ja Britannian Southwoodissa, Merihaara kertoo.

Tampereesta
Windows-keskus

Myönteinen uutinen oli Nokian ilmoitus jatkaa Suomessa kaikissa nykyisissä toimipaikoissa. Tampereella Nokian työntekijät ilahtuivat tiedosta, jonka mukaan Nokia suunnittelee alueesta Windows-osaajien keskusta.

Tampereella tunnelmat olivat luottamusmies Jarmo Talvitien mukaan ristiriitaiset. Osa tuotekehittäjistä haluaisi olla Nokian palveluksessa. Monia Symbian-kehittäjiä uhkaa nyt siirto Accenturelle.

– Toisaalta Accenture tarjoaa uusia mahdollisuuksia Symbian-koodareille. Accenturella on hyvä maine ohjelmoinnissa, Talvitie sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      AFP: 30 kiloa lähti, jalka kuhisi matoja – Nepalissa kadonnut trekkaaja löytyi hengissä 47 päivän jälkeen

    2. 2

      LM: Venäläiset hävittäjälentäjät vilauttivat törkeästi keskisormea Itämerellä – brittilentäjä hymyili takaisin

    3. 3

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    4. 4

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    5. 5

      Leipäjonossa käyvä Markku kertoo Ylelle miltä tuntuu, kun taskussa on vain 35 senttiä – ”Yhteiskunta potkii päähän”

    6. 6

      Nuorten nakukuvaharrastus huolestuttaa poliisia – intiimit kuvat leviävät WhatsAppin kautta

    7. 7

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    8. 8

      Maratoonari vilautti tietämättään – nettihitiksi nousseen kuvan naiselta yllättävä paljastus

    9. 9

      MTV: Poliisi tutkii päiväkodissa tapahtuneita pahoinpitelyitä – uhrit 5- ja 6-vuotiaita

    10. 10

      4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    2. 2

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    3. 3

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    4. 4

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    5. 5

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

    6. 6

      Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

    7. 7

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    8. 8

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    9. 9

      Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

    10. 10

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      AFP: 30 kiloa lähti, jalka kuhisi matoja – Nepalissa kadonnut trekkaaja löytyi hengissä 47 päivän jälkeen

    2. 2

      LM: Venäläiset hävittäjälentäjät vilauttivat törkeästi keskisormea Itämerellä – brittilentäjä hymyili takaisin

    3. 3

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    4. 4

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    5. 5

      Leipäjonossa käyvä Markku kertoo Ylelle miltä tuntuu, kun taskussa on vain 35 senttiä – ”Yhteiskunta potkii päähän”

    6. Näytä lisää