Digitoday

Valikko

Nokia jätti 46. valituksen Applesta

Julkaistu: , Päivitetty:

Matkapuhelinyhtiö Nokia kertoo jättäneensä uuden valituksen Yhdysvaltain kansainväliselle kauppakomissio ITC:lle. Sen mukaan Apple loukkaa seitsemää Nokian patenttia matkapuhelimissaan, musiikkisoittimissaan, tableteissaan ja tietokoneissaan.

ITC julkisti perjantaina Washingtonissa tuomaripäätöksen, jonka mukaan Applen käyttämä matkapuhelinteknologia ei loukkaisi Nokian viittä patenttia. Päätös alistetaan vielä ITC:n kuusihenkisen komitean käsittelyyn ennen sen virallistamista.

Nokian mukaan se ei ole tuomaripäätöksestä samaa mieltä, mutta odottaa kaikkien yksityiskohtien julkistamista.

Nokia on jättänyt valituksia patenttirikkomuksista myös Delawaressa Yhdysvalloissa sekä Britanniassa, Hollannissa ja Saksassa. Joistakin näistä odotetaan päätöksiä lähiaikoina.

– Viimeisin ITC-valitus tarkoittaa sitä että meillä on nyt 46 Nokian patenttihaastetta Applea vastaan, joista monet on jätetty jo kymmenen vuotta ennen kuin Apple valmisti ensimmäisen iPhonensa, sanoo Nokian patenttioikeuksista vastaava johtaja Paul Melin tiedotteessa.

Myös Apple on haastanut teknologiapatenteistaan Nokian oikeuteen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    2. 2

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    3. 3

      Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

    4. 4

      Stubb kommentoi brexitiä amerikkalaiskanavalle – sitten ”Suomen kesä” yllätti taustalla: ”Se tunne, kun yrität antaa vakavaa haastattelua”

    5. 5

      Tänään katkeaa Katri Helenan vuosikymmeniä kestänyt juhannusperinne

    6. 6

      Rallitähti Jari-Matti Latvala ja Maisa Torppa kihlautuivat!

    7. 7

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    8. 8

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    9. 9

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    10. 10

      Felipe Massa kommentoi Kimi Räikkösen tilannetta – karu ennustus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    3. 3

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    4. 4

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    5. 5

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    6. 6

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    7. 7

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    8. 8

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    9. 9

      Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

    10. 10

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    9. 9

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    10. 10

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    2. 2

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    3. 3

      Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

    4. 4

      Stubb kommentoi brexitiä amerikkalaiskanavalle – sitten ”Suomen kesä” yllätti taustalla: ”Se tunne, kun yrität antaa vakavaa haastattelua”

    5. 5

      Tänään katkeaa Katri Helenan vuosikymmeniä kestänyt juhannusperinne

    6. Näytä lisää