Digitoday

Valikko

Kinect pääsi Guinnessin ennätysten kirjaan

Julkaistu: , Päivitetty:

Microsoftin Kinect-liikeanturin myynti ylitti kymmenen miljoonaa kappaletta. Vempain pääsi myös Guinnessin ennätysten kirjaan.

Xbox 360 -pelikonsolin Kinect-liikeanturi on myynyt globaalisti kymmenen miljoonaa kappaletta, Microsoft ilmoittaa. Kinectiä tukevia pelejä on myyty yli kymmenen miljoonaa.

Kinect julkaistiin marraskuun alussa. Ensimmäisen 60 päivän aikana anturi kävi kaupaksi kahdeksan miljoonaa kertaa, millä heltisi paikka Guinnessin ennätysten kirjan peliversion uudessa painoksessa. Päivämyynti oli keskimäärin 133 333 kappaletta.

– Myyntiluvut puhuvat puolestaan. Itsenäisen tutkimuksen mukaan mikään muu kuluttajaelektroniikkalaite ei ole myynyt nopeammin 60 päivän aikana, Guinness World Recordsin pelitoimittaja Gaz Deaves sanoo Microsoftin tiedotteessa. Microsoft ei täsmentänyt, mihin itsenäiseen tutkimukseen hän viittasi.

Flopista
hittiin

Kinect seurasi Microsoftin suurta floppia viime vuonna, kun yhtiön kuluttajille suunnatut Kin-älypuhelimet katosivat markkinoilta ennätysajassa huonon menekin vuoksi.

Osa Kinectin julkaisupeleistä sai arvostelijoilta sapiskaa, ja anturin todellinen potentiaali on vielä näkemättä. Microsoft myös auttaa kehittämään Kinectille uusia käyttötarkoituksia. Yhtiö julkaisee kevään aikana työkaluja Kinectin parissa puuhaaville hakkereille.

Japanilainen viihdejätti Sony kilpailee Kinectin kanssa Move-liikeohjaimellaan. Sen myynti ei kuitenkaan ole ollut yhtä vahvaa.

Sony on Microsoftin tavoin avaamassa Movea harrastelijoille ja muille kehittäjille uusien sovellutusten keksimistä varten.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lauri Markkanen teki NBA-historiaa – varattiin seitsemäntenä, siirtyy Chicago Bullsiin

    2. 2

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    3. 3

      Juhannusseurue huolestui, kun veneelle lähtenyt mies ei palannut – löydettiin hukkuneena

    4. 4

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    5. 5

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    6. 6

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    7. 7

      Hittivideon sorsaemon erikoinen tausta paljastui – vilkkaalla Helsinginkadulla ei harhaillutkaan ”tavallinen pulliainen”

    8. 8

      Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

    9. 9

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    10. 10

      13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lotta Näkyvä selittää rohkeita somekuviaan – kiusallisia kömmähdyksiä julkisilla paikoilla: ”Välillä unohdan laittaa pikkuhousut”

    2. 2

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    3. 3

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    4. 4

      13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

    5. 5

      Näin puhelu +44-alkuisesta mysteerinumerosta eteni – soittaja halusi tietää omaisuuksista

    6. 6

      Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

    7. 7

      Kike Elomaa palaa perussuomalaisiin – ”olen pahoillani tästä episodista”

    8. 8

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    9. 9

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    10. 10

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Kirpaisevat 10 kuvaa 2000-luvun alusta muistuttavat, että tatuoinnit todella ovat ikuisia – valitettavasti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lauri Markkanen teki NBA-historiaa – varattiin seitsemäntenä, siirtyy Chicago Bullsiin

    2. 2

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    3. 3

      Juhannusseurue huolestui, kun veneelle lähtenyt mies ei palannut – löydettiin hukkuneena

    4. 4

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    5. 5

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    6. Näytä lisää