Digitoday

Valikko

Haukkui yhtiötä Facebookissa - selvisi ilman korvauksia

Julkaistu: , Päivitetty:

Työnantajaansa Facebookissa arvostellut ja boikottiin kehottanut nainen ei joudu maksamaan korvauksia työnantajalle. Näin päätti Helsingin käräjäoikeus, joka hylkäsi työnantajan nostaman korvauskanteen. Asiasta kertoo Nelosen uutiset.

Helsingin käräjäoikeuden mukaan koruliike Bijou Brigitte ei pystynyt näyttämään, että se olisi kärsinyt vahinkoa työntekijänsä Facebook-kirjoittelusta. Koruliikkeen työntekijä oli kehottanut Facebookissa kuluttajia boikotoimaan yhtiötä, kertoo Nelosen uutiset.

Taloussanomat kertoi kaksi viikkoa sitten, että Bijou Brigitte vaati entiseltä työntekijältään 5 000 euron korvausta Facebook-kirjoittelusta.

Työntekijä oli kertonut kirjoituksessaan muun muassa, että liike ei uusinut määräaikaisia sopimuksia, vaikka se samaan aikaan palkkasi uutta väkeä.

Yrityksen mukaan työntekijän kirjoitus oli perätön ja vahingoitti yhtiön mainetta ja myyntiä.Työnantajan mukaan ns. lojaliteettivelvoite sitoi työntekijää myös vapaa-aikana.

Käräjäoikeuden mukaan naisen kirjoitus ei ollut perätön, sillä väitteet perustuivat tositapahtumiin. Oikeus kuitenkin totesi Nelosen uutisten mukaan, että nainen oli rikkonut työntekijälle kuuluvaa lojaliteettivelvoitetta. Oikeus totesi, että nainen ei olisi saanut kehottaa kuluttajia boikotoimaan työnantajaansa eikä levittää haitallista tietoa yrityksestä.

Työnantaja ei oikeuden mukaan kuitenkaan pystynyt esittämään näyttöä siitä, että sille olisi syntynyt haittaa kirjoittelusta. Tämän takia naista ei määrätty maksamaan korvauksia Bijou Brigittelle.

Nelosen uutisten mukaan oikeus ei tarkastellut kirjoittelua sananvapauden näkökulmasta vaan totesi ainoastaan, että "perustuslain tarkoittama sananvapaus ei estä vahingonkorvausvelvollisuuden syntymistä internettiin toimitetusta kirjoituksesta".  

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    2. 2

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    3. 3

      Karhu telkesi saunaan, sudelta taju pois harjanvarrella – Oiva ja Pirkko, 71, sitkuttavat keskellä Suomen itäisintä erämaata

    4. 4

      Suomalaismiehistö kohtasi Venäjän jättimäisen ydinsukellusveneen Itämerellä: ”Päätimme pitää terveen etäisyyden”

    5. 5

      Lähes tonnin painavaa siitossonnia yritetään nostaa purosta jo toista päivää Salossa

    6. 6

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    7. 7

      Kasperi Kapasen hemaiseva tyttöystävä julkaisi pikkubikinikuvan rakkaansa sylissä – ”Halaisitko minuakin noin tuossa asussa?”

    8. 8

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    9. 9

      Kommentti: Lomamatkan jälkeen tullut 700 euron huijauslasku kumosi harhaluuloni luottokorttien turvallisuudesta

    10. 10

      Riipaiseva hätäpuhelu julki – suunniltaan ollut taloudenhoitaja löysi Linkin Parkin Chester Benningtonin ruumiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    3. 3

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    4. 4

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    5. 5

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    6. 6

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    7. 7

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    8. 8

      Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

    9. 9

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    10. 10

      Nainen kärsi ummetusvaivoista koko ikänsä – sai lopulta yllättävän diagnoosin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    7. 7

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    8. 8

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    2. 2

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    3. 3

      Karhu telkesi saunaan, sudelta taju pois harjanvarrella – Oiva ja Pirkko, 71, sitkuttavat keskellä Suomen itäisintä erämaata

    4. 4

      Suomalaismiehistö kohtasi Venäjän jättimäisen ydinsukellusveneen Itämerellä: ”Päätimme pitää terveen etäisyyden”

    5. 5

      Lähes tonnin painavaa siitossonnia yritetään nostaa purosta jo toista päivää Salossa

    6. Näytä lisää