Digitoday

Ihmiskunnan tieto: Cd-pino ohittaisi Kuun

Julkaistu: , Päivitetty:

Ihmiskunnan tallettama tietomäärä hipoi kolmeasataa eksatavua vuonna 2007, tutkijat laskivat Yhdysvalloissa.
Ihmiskunnan tallentama tietomäärä oli vuonna 2007 ainakin 295 eksatavua eli miljardia gigatavua, Etelä-Kalifornian yliopiston tutkijat arvioivat.

Tukijat tarkastelivat seikkaperäisesti sekä analogista että digitaalista dataa alkaen vuodesta 1986. Tieto synnyttäisi cd-levyille tallennettuna pinon, joka ylettäisi Maasta Kuuhun ja edemmäs, tutkijat hahmottivat Britannian yleisradioyhtiö BBC:lle.

Tutkimus on julkaistu Science-lehdessä. Tiedemiehet pitävät vuotta 2002 digitaaliajan alkuna. Silloin digitaalisesti tallennetun tiedon kapasiteetti ylitti ensimmäisen kerran analogisen kapasiteetin. Vuonna 2007 jo lähes 94 prosenttia tiedosta oli digitaalisessa muodossa.

Datan räjähdykselle ei näy loppua. Verkkolaitevalmistaja Cisco esimerkiksi on ennustanut, että pelkästään mobiili tietoliikenne yltää 75 eksatavuun vuonna 2015.

Luonto pystyy silti vielä merkittävästi parempaan. Mainittu 295 eksatavua nimittäin vastaa alle prosenttia ihmisen dna-molekyyleihin tallennetusta tietomäärästä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    2. 2

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    3. 3

      Yle: Turun puukotusten pääepäilty kyseli neuvoja, miten voisi liittyä Isisiin

    4. 4

      Suora lähetys seisahtui: Meteorologi purskahti itkuun ruudussa – ainutkertainen tapaus leviää netissä

    5. 5

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    6. 6

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    7. 7

      Pääepäillyn kielletyt tatuoinnit herättivät huomiota moskeijassa – ”Hän ei vaikuttanut kovin uskonnolliselta”

    8. 8

      Poliisi: Sukellusvenemysteeriin liittyvä ruumis silvottu tahallaan

    9. 9

      Tiellä hidastelleet kuohuttivat palomestaria kuolonkolarin raivaustöissä – ”Autoilijoiden tulisi keskittyä ajamiseen”

    10. 10

      Hasan näki Turun veriteot ja syöksyi puukottajan perään – rohkeus kumpusi suomalaisesta sisusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    3. 3

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    4. 4

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    5. 5

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    6. 6

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    7. 7

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    8. 8

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    9. 9

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    10. 10

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    2. 2

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    3. 3

      Yle: Turun puukotusten pääepäilty kyseli neuvoja, miten voisi liittyä Isisiin

    4. 4

      Suora lähetys seisahtui: Meteorologi purskahti itkuun ruudussa – ainutkertainen tapaus leviää netissä

    5. 5

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    6. Näytä lisää