Digitoday

Näin suojaudut Facebookin profiilimuutokselta

Julkaistu:

Facebook teki uudesta profiilisivun muutoksesta pakollisen kaikille yhteisön jäsenille. Muutosta ei voi estää, mutta esimerkiksi sivulla näkyviin valokuviin voi vaikuttaa.
Yhteisöpalvelu Facebook on eilisestä lähtien muuttanut profiilisivujen uudistetun ulkoasun kaikille pakolliseksi. Käyttäjien profiilisivut muuttuvay uuden mallin mukaisiksi sitä mukaa, kun Facebook päivittää palvelimiaan.

Facebook esitteli uuden vaihtoehtoisen ulkoasun käyttäjien profiilisivuille joulukuun alussa. Uudessa mallissa profiilisivun yläreunassa on muutama rivi käyttäjän henkilötietoja ja rivi valokuvia. Valokuvat ovat käyttäjän profiilikuvia ja muiden ottamia kuvia, joihin käyttäjä on merkitty.

Profiilisivun muuttaminen pakolla on herättänyt vastustusta. Facebook tiedotti muutoksesta blogikirjoituksessa, jonka perään on tullut satoja kommentteja, jossa Facebookin käyttäjät vaativat vanhaa ulkoasua takaisin.

Käyttäjät valittavat muun muassa siitä, ettei käyttäjän viimeisin tilapäivitys ole enää sivun yläreunassa. Lisäksi kommentoijia närkästyttää se, että muiden ottamat, ehkä vähemmän imartelevat kuvat on nyt nostettu näkyvästi esille sivun yläosaan.

Kiusalliset kuvat piiloon
yksityisyysasetuksista

Valitettavasti Facebook ei ainakaan tällä erää anna käyttäjien vaihtaa profiilisivua takaisin vanhan mallin mukaiseksi. Facebookin jäsenet voivat kuitenkin rajoittaa yksityisten tietojensa näkymistä Facebookin asetusten avulla.

Profiilisivun yläreunassa näkyvien henkilötietorivien vieressä on Muokkaa profiilia -linkki, jonka kautta pääsee muokkaamaan, mitä tietoja sivun yläreunassa haluaa itsestään paljastaa.

Lisäksi käyttäjä voi estää toisten ottamien valokuvien näkymisen profiilisivullaan. Kuvien näkymisen voi estää joko yksi kerrallaan, tai piilottaa ne kaikki yksityisyysasetusten kautta.

Jos siirtää profiilisivullaan hiiren kuvapalkissa olevan kuvan päälle, kuvan oikeaan yläkulmaan ilmestyy pieni rasti, jota klikkaamalla kuvan saa poistettua profiilisivultaan. Kuva ei kuitenkaan poistu lopullisesti, vaan jää edelleen käyttäjän Kuvat-kansioon.

Jos käyttäjä haluaa estää profiilisivultaan kaikki muiden julkaisemat kuvat, on muutettava yksityisyysasetuksia. Niihin pääsee sivun oikean yläkulman Käyttäjätili -linkistä aukeavasta pudotusvalikosta.

Valitse yksityisyysasetuksesi -sivulla on linkki Muokkaa asetuksia. Tämän kautta pääsee Muokkaa yksityisyysasetuksia -sivulle, josta löytyy väliotsikko Asiat, joita muut jakavat.

Väliotsikon vieressä on kohta Kuvat ja videot, joihin minut on merkitty, sekä linkki Muokkaa asetuksia. Tämän linkin kautta voi esimerkiksi estää muita käyttäjiä kokonaan näkemästä kuvia, joihin käyttäjä on merkitty. Kuvien katsomisen voi kuitenkin sallia myös rajoitetulle joukolle, esimerkiksi kaikille Facebook-ystäville, tai vain tietyille henkilöille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    4. 4

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    5. 5

      Mies kuoli mönkijäonnettomuudessa saamiinsa vammoihin – ei käyttänyt suojakypärää

    6. 6

      Niinistö heitti Putinille vastaväitteen pakotteista: ”En ole aivan samaa mieltä”

    7. 7

      Niinistö esitti Venäjälle tarjouksen, josta on vaikea kieltäytyä – Putin kertoi kuunnelleensa mielenkiinnolla

    8. 8

      Uskomattoman huonoa tuuria: Tuliterät kodinkoneet paloivat peräkärryllä pariskunnan ajaessa kotiin

    9. 9

      Yle: Tallink kokeilee risteilyä Suomesta Latviaan – taustalla Viron alkoholiverotus?

    10. 10

      Povekas Mailis Penttilä julkaisi uhkeita bikinikuvia legendaarisesta ökyhotellista Las Vegasista – valtaisa tulipalo raivosi paikassa vain kuukausia sitten

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    3. 3

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    4. 4

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin ja Niinistö juhla-aterialla Olavinlinnassa

    5. 5

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    6. 6

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    7. 7

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    8. 8

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    9. 9

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    10. 10

      Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    4. 4

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    5. 5

      Mies kuoli mönkijäonnettomuudessa saamiinsa vammoihin – ei käyttänyt suojakypärää

    6. Näytä lisää