Digitoday

Troijalainen varastaa tietoja Android-puhelimista

Julkaistu: , Päivitetty:

Googlen Android-käyttöjärjestelmää käyttävät kännykät kasvattavat suosiotaan myös rikollisten keskuudessa. Tutkijat varoittavat uudesta Geinimi-nimisestä haittaohjelmasta.
Android sai toistaiseksi kehittyneimmän haittaohjelmansa, varoittaa tietoturvayhtiö Lookout. Sen mukaan uusi Geinimi-troijalainen voi vaarantaa merkittävän määrän henkilökohtaista tietoa Android-puhelimissa.

Haittaohjelma pystyy lähettämään kaappaamansa tiedot etäpalvelimille. Kyseessä on myös ensimmäinen Lookoutin näkemä Android-haitta, jossa on bottiverkoista tuttuja ominaisuuksia. Geinimi voi ottaa tartuttuaan vastaan komentoja etäpalvelimelta puhelimen ohjaamiseen.

Geinimin on havaittu leviävän kiinalaisten epävirallisten sovelluskauppojen välityksellä. Troijalainen on piilotettu eri pelien ja muiden sovellusten uudelleen pakattuihin versioihin.

Haittaohjelmaa ei ole tavattu virallisessa Android Market -kaupassa. Sophoksen mukaan vaarassa ovat vain ne käyttäjät, jotka ovat sallineet ohjelmistojen asentamisen tuntemattomista lähteistä.

Geinimi ei suinkaan ole ensimmäinen Androidin haittaohjelma. Viime vuoden aikana havaittiin muun muassa vakoojasovellus, joka oli päässyt Android Marketiin. Tietoturvatutkijat ovat hekin kehitelleet oman vakoojaohjelmansa mobiilille käyttöjärjestelmälle.

Tiettävästi ensimmäinen Androidin troijalainen löydettiin elokuussa Venäjällä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Näin Suomeen tuleva ruotsalainen taksijätti kommentoi hinnoitteluaan

    3. 3

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    4. 4

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    5. 5

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    6. 6

      Poliisi selvittää epäiltyä väkivaltarikosta Oulussa – vaikenee yksityiskohdista

    7. 7

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    8. 8

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    9. 9

      Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

    10. 10

      Runneltu naisen ruumis löytyi Juutinraumasta – ”Liian aikaista sanoa, onko se Kim”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    3. 3

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    4. 4

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    5. 5

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    6. 6

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    7. 7

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    8. 8

      Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

    9. 9

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    10. 10

      Olympiavoittaja puhui avoimesti Yhdysvaltoja ravistelleesta hyväksikäyttöskandaalista – ”Hirviö”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Näin Suomeen tuleva ruotsalainen taksijätti kommentoi hinnoitteluaan

    3. 3

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    4. 4

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    5. 5

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    6. Näytä lisää