Digitoday

Valikko

Suomalaisia miestenlehtiä tulee ilmaiseksi verkkoon

Perinteinen Jallu ja neljä muuta miestenlehteä alkaa ilmestyä ilmaiseksi verkossa. Kustantaja odottaa lehdille satoja tuhansia lukijoita.
– Nämä eivät ole paperilehden hautajaiset. Tämä ei lopeta miestenlehtien myyntiä. Niiden levikinlasku on pysähtynyt ja myynti vakiintunut tietylle tasolle, Fiamax Oy:n vastaava tuottaja Jukka Siitonen sanoo.

Siitosen Fiamax ja Jallun päätoimittajan Vesa Riihisen Press Masters Oy perustavat uuden yhtiön, joka alkaa netissä jakaa ilmaiseksi Jallun lisäksi Kallea, Rattoa ja Lolloa sekä Hustleria niiltä osin kuin jälkimmäisen yhdysvaltalaiset tekijänoikeudet antavat myöten.

Press Masters tuo yhtiöön brändit ja sisällön. Fiamax tuo tarvittavan tekniikan ja tuottaa live-palvelut.

Mainostuloon
ei voi luottaa

Hankkeessa lehtien sisällöt tuodaan nettiversioina kokonaisuudessaan verkkoon.

– Mistä raha saadaan? Jukka Siitonen kysyy itse ja vastaa:

– Mainosmyynnin varaan ei voi laskea mitään. Mainosmarkkina on vaikea muillekin nettilehdille, saati miestenlehdille.

Siitosen mukaan raha tulee sivuston "one-to-one-palveluista". Nämä palvelut tuottavat jo nyt paremmin kuin lehtien irtonumeromyynti.

– Maksullisten web-kameroiden tuoma tulo nousee jyrkästi. Totta kai netin kautta myydään myös videoita.

– Ei ole näköpiirissä syytä, miksi web-kameroiden palveluita jaettaisiin ilmaiseksi. Tällaisten one-to-one-palveluiden kysynnästä kertoo se, että puhelinseksipalvelutkin ovat säilyneet, Siitonen perustelee.

– Lehtien on korkea aika mennä nettiin siksi, että siellä on niin suuret massat. On kasvanut sukupolvi, joka ei osta lehtiä, vaan liikkuu netissä. Toisaalta netti voi lisätä kiinnostusta paperilehteen.

Dvd formaattina
tullut tiensä päähän

– Tämä merkitsee myös kustannustehokuutta, kun välikädet jäävät pois. Kustantaja voi olla suoraan yhteydessä asiakkaaseen, Jukka Siitonen sanoo.

Hän lukee madonluvut Suomen markkinoille tulleille ulkomaisille seksilehdille, joiden vahvin markkinointikikka on ollut lehteen liitetty dvd.

– Dvd on menettänyt formaattina merkityksensä kokonaan, kun netissä on niin paljon ilmaista materiaalia.

Siitonen uskoo, että lehdet saavat kuukaudessa vähintään 250 000 lukijaa, kun Jallun viimeisin levikkitieto vuodelta 2003 kertoo painoksen olleen 20 000. Parhammillaan lehti myi yli 200 000 kappaletta. Ennätysnumero ylsi kohujulkkis Tabe Slioorin muistelujen ansiosta 260 000 kappaleen levikkiin.

Osaajien puute
viivästytti hanketta

Ilmaispalvelu avautuu helmi–maaliskuun taitteessa. Alun perin Jallun piti mennä verkkoon jo vuodenvaihteessa, mutta hanke viivästyi, kun nettiosaajien työtilanne on niin hyvä. Jukka Siitosen mukaan teknisen alustan osaajia piti hankkia Amerikkaa myöten.

– Tämä on suuri käännekohta suomalaisten miestenlehtien historiassa, hän sanoo ja uskoo, että lehdet tavoittavat jälleeen kulta-aikojen lukijamäärät.

Parhaina aikoina verkkoon nyt meneville lehdille syntyi tukku kilpailijoita, kuten VIP, Jermu, Seksi, Naku, Urkki, Jannu, Pimut, Ellit ja Love Story. Osa lehdistä oli päiväperhoja.

Jallun menneisyys
osa lehdistöhistoriaa

Jallun perusti 1958 lehtimies Mauri Lintera. Hänen omistamansa Kustannuskeidas Oy takoi lehdellä paljon rahaa, jotka Lintera sijoitti edelleen Jaana-naistenlehden perustamiseen. Jaana ilmestyi 1962–1985.

Lintera myi Jallun toiselle legendaariselle lehtimogulille Urpo Lahtiselle ja tämän Lehtimiehet Oy:lle. Lahtinen myi Lehtimiehet edelleen Yhtyneille Kuvalehdille.

Otavan omistama ja muun muassa Suomen Kuvalehteä kustantava Yhtyneet pyrki nopeasti eroon kiusallisiksi katsomistaan miestenlehdistä.

Ennen tamperelaista Pressmastersia Jallu kiersi mm. Satakunnan Kirjateollisuuden ja Aamulehti-yhtymän omistuksessa.

Jallussa oli takavuosina muutakin rohkeaa kuin kuvat. Kun naispäätoimittajat olivat vielä 1980-luvulla harvinaisuus muissa lehdissä, Jallua johti Arja Utriainen.

Nyt vanhoista Jalluista on tullut kuumaa tavaraa. Esimerkiksi punavuorelainen vanhan polven pornokauppias Tom Sjöberg kertoo, että keräilijät vievät kaiken. Hyllyssä on vain 2000-lukua. Saman tiedon varmistaa soittokierros antikvariaatteihin.

  • Fiamax Oy

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

    2. 2

      IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

    5. 5

      Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

    6. 6

      Trump kommentoi Pohjois-Korean Kim Jong-unia: ”Selkeästi melko fiksu tyyppi”

    7. 7

      Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

    8. 8

      Texasin ja Keskilännen myrskyissä kuollut ainakin 11 – ilmakuvat paljastavat järkyttävän tuhon

    9. 9

      Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

    10. 10

      Pekka Rinne dominoi NHL:n tilastoja – ”Olemme olleet pirun hyviä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    2. 2

      Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

    3. 3

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    4. 4

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. 6

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    7. 7

      Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

    8. 8

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    9. 9

      Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

    10. 10

      Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

    2. 2

      IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

    5. 5

      Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

    6. Näytä lisää