Digitoday

Palkittu it-johtaja: Firma oli lähellä kaatua

Julkaistu: , Päivitetty:

Vaikeuksien kautta voittoon. Se pitää kirjaimellisesti paikkansa suomalaisen ZEF Solutionsin kohdalla. Yhtiölle ja toimitusjohtajalle heltisi 50 000 euron Timangi-palkinto.

Oululainen Jaakko Alasaarela ja tämän ohjelmistoyritys ZEF Solutions voitti Suomen hallituksen järjestämän Timangi 2010 -kilpailun. Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen luovutti 50 000 euron pääpalkinnon Alasaarelalle Säätytalolla Helsingissä keskiviikkona.

Valintaraadin mukaan vuonna 2001 perustettu ZEF Solutions on "todellinen menestystarina uskalluksesta ja innovatiivisesta otteesta, selviytymisestä vaikeissakin tilanteissa, kyvystä muuttaa strategista suuntaa tavoitteiden saavuttamiseksi ja kovasta työnteosta nuoren yrittäjän unelmien toteuttamiseksi".

Vaikea tilanne koitti varsinkin vuonna 2004, jolloin firma oli lähellä kaatua kokonaan.

– Konsultoinnin liikevaihto loppui, kun toiminnan siihen asti rahoittaneen henkilön sydän petti. Meidän piti saada firma plussalle pelkästään tuotemyynnillä. Oli todella lähellä, että koko firma olisi mennyt nurin. Se oli kaikkein kovin syksy, mutta opetti paljon nöyryyttä ja loi pohjaa tähän päivään, 30-vuotias ekonomi Jaakko Alasaarela muistelee.

Vaalikoneen
takana

ZEF kehittää nettiin markkinointi- ja tiedonkeruusovelluksia. Teknologian perustan, ZEF-menetelmän, keksi Jaakon isä professori Esko Alasaarela. Yhtiössä toimivat lisäksi Jaakon veljet Markku ja Mikko.

Yhtiö työllistää 20 henkilöä, ja asiakkaita on 500. Liikevaihto (noin 1,5 miljoonaa euroa) on kasvanut kannattavasti 40 prosenttia nyt kuuden vuoden ajan. Sillä sai 23. sijan Deloitten tuoreimmalla Fast50-kasvulistalla.

ZEF:n osaamista ovat etenkin suurelle yleisölle tutut vaalikoneet. Kevään eduskuntavaalit näkyvät jo yhtiössä selvästi.

– Teemme noin 20 vaalikonetta. Joukossa on Suomen suurimpia medioita ja sitten paikallismedioita, Alasaarela kertoo. Läpilyöntiä maailmalla yritetään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Barcelonan yliajajaa etsitään, poliisi pysäytti toisen iskun – useita epäiltyjä pidätetty ja tapettu

    2. 2

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    3. 3

      Trump kommentoi Barcelonan iskua tarinalla sian vereen kastetuista luodeista – pidetään yleisesti keksittynä

    4. 4

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    5. 5

      Poliisin operaatio pysäytti toisen terrori-iskun – viisi kuoli, epäillyillä räjähdevyöt

    6. 6

      IS Barcelonassa: Heather, 29, auttoi terrori-iskun uhreja: ”Näin ihmisiä maassa, pieniä lapsia, naisia, verta kaikkialla”

    7. 7

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    8. 8

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    9. 9

      Prinsessa Leonore, 3, aloitti esikoulun Tukholmassa – Madeleine valmistautuu muuttamaan takaisin Ruotsiin?

    10. 10

      Poliisi: Kaksi kuollut epäillyssä pommiräjähdyksessä katalonialaisessa talossa – liittyy Barcelonan iskuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: Barcelonan yliajajaa etsitään, poliisi pysäytti toisen iskun – useita epäiltyjä pidätetty ja tapettu

    2. 2

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    3. 3

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    4. 4

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    5. 5

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    6. 6

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    7. 7

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    8. 8

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    9. 9

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    10. 10

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      IS SEURAA: Barcelonan yliajajaa etsitään, poliisi pysäytti toisen iskun – useita epäiltyjä pidätetty ja tapettu

    5. 5

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    6. 6

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Barcelonan yliajajaa etsitään, poliisi pysäytti toisen iskun – useita epäiltyjä pidätetty ja tapettu

    2. 2

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    3. 3

      Trump kommentoi Barcelonan iskua tarinalla sian vereen kastetuista luodeista – pidetään yleisesti keksittynä

    4. 4

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    5. 5

      Poliisin operaatio pysäytti toisen terrori-iskun – viisi kuoli, epäillyillä räjähdevyöt

    6. Näytä lisää