Digitoday

Valikko

"Face" on kohta vapaata riistaa Facebookille

Yli puolen miljardin käyttäjän yhteisöpalvelu Facebook on saamassa Yhdysvalloissa tavaramerkin sanalle "face".

Yhdysvaltain patentti- ja tavaramerkkivirasto näyttää Facebookille vihreää valoa rekisteröidä sana "face" tavaramerkiksi.

Virasto vastasi yhteisöpalvelun hakemukseen tiistaina. Päätöksen mukaan Facebook voi nyt hakea lopullista hyväksyntää face-sanan käytölle "televiestintäpalveluissa, eli tarjottaessa online-keskusteluja ja sähköisiä ilmoitustauluja viestien välittämiseksi tietokonekäyttäjien kesken yleisen kiinnostuksen alueella".

Lisäehtona tavaramerkkisuojalle on, että "palvelut ovat aiheeltaan sosiaalisia ja viihteellisiä, eikä niistä yksikään keskity autoiluun tai autoihin".

InformationWeekin
mukaan hakemus face-sanan tavaramerkistä juontuu vuodelta 2008, jolloin Facebook osti brittiläisen yhteisösivusto Faceparty.comin tavaramerkkihakemuksen saman sanan käytöstä. Se oli jätetty vuonna 2005.

Facebook ei ole ensimmäinen  toimija alueellaan, jonka nimessä on sana face. Yhtiö voi kuitenkin saada tavaramerkistä lyömäaseen sellaisia uusia yrittäjiä vastaan, jotka ovat nimenneet palvelunsa epäonnisesti.

Facebook on jo käynyt useamman verkkopalvelun kimppuun nimien samankaltaisuudesta. Pornosivusto Faceporn sai kanteen Facebookilta paitsi nimestä myös toiminnan kopioimisesta.

Opettajien orastava yhteisö Teachbook puolestaan joutui Facebookin hampaisiin "book"-sanan käytöstä. Facebookilla ei ole ollut tavaramerkkiä myöskään book-sanaan. Los Angeles Timesin mukaan sen saaminen tavaramerkiksi voi ollakin vähän vaikeampi urakka.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    3. 3

      Savon Sanomat: 7-vuotiaan pojan yliajosta syytetty mies murtui oikeudessa

    4. 4

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    5. 5

      Nämä neljä entistä Anttilan tilaa muuttuvat Tokmanneiksi

    6. 6

      20-vuotiaan Anna-Maijan mullistava keksintö – pasta valmistuu 10 sekunnissa

    7. 7

      Kotiliesi: Vappu Pimiä sijoitti luomubisnekseen ja menetti rahansa

    8. 8

      Valelääkäri Esa Laihon tuomio koveni – määrättiin heti vangittavaksi

    9. 9

      Entinen teini-idoli Pikku G palasi lavalle 10 vuoden tauon jälkeen! Liput myytiin loppuun alle tunnissa: ”Ensimmäinen reaktio oli, että ei”

    10. 10

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    2. 2

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    3. 3

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    4. 4

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    5. 5

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    6. 6

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    7. 7

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    8. 8

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    9. 9

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    10. 10

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    3. 3

      Savon Sanomat: 7-vuotiaan pojan yliajosta syytetty mies murtui oikeudessa

    4. 4

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    5. 5

      Nämä neljä entistä Anttilan tilaa muuttuvat Tokmanneiksi

    6. Näytä lisää