Digitoday

EU:lta miljoonia euroja Symbian-hankkeelle

Julkaistu: , Päivitetty:

Euroopan unioni tukee matkapuhelinvalmistaja Nokialle läheisen Symbian-säätiön hankkeita noin 11 miljoonalla eurolla. Hankkeiden tarkoituksena on pönkittää Symbianin asemaa muun muassa sulautetuissa järjestelmissä.

Euroopan unionin komission sulautetun tietojenkäsittelyn Artemis-aloite tukee Symbian-säätiön hankkeita 11 miljoonalla eurolla, säätiö kertoo verkkosivuillaan.

Kaikkiaan 2,5 miljardin euron suuruisen ja kymmenvuotisen Artemis-aloitteen rahoitus tulee EU:n jäsenmailta.

Hankkeiden rahoitukseen osallistuu myös yksityissektori, joka vastaa hankkeen loppuosan rahoittamisesta. Näin satsaukset nousevat lopulta noin 22 miljoonaan euroon.

Symbian-säätiö syntyi kesällä 2008, kun matkapuhelinvalmistaja Nokia osti käyttöjärjestelmää kehittäneen yhtiön kokonaan itselleen.

Nokia teki käyttöjärjestelmästä avointa lähdekoodia ja haki säätiöön tukea alan muilta toimijoilta. Säätiön tukijat ovat kuitenkin kaikonneet yksitellen ja sen tulevaisuus on ollut arvailujen kohteena.

Esimerkiksi Sony Ericsson ja Samsung ovat kertoneet panostavansa tällä hetkellä hakukoneyhtiö Googlen Android-alustaan.

Pönkitystä
parjatulle

Symbeose-niminen hanke tutkii muun muassa niin sanottuja pilvipohjaisia sovelluspalveluita ja asymmetristä moniprosessointia.

Säätiön mukaan Artemis-aloite päätyi Symbianin tukemiseen, koska käyttöjärjestelmällä on keskeinen rooli eurooppalaisessa mobiiliohjelmistojen kehityksessä.

Symbeose-hankkeen kuvauksen (pdf) mukaan tarkoituksena on myös pönkittää Symbianin asemaa.

Vaikka Symbian on maailman yleisin älypuhelinten käyttöjärjestelmä, se on saanut runsaasti arvostelua osakseen viime aikoina.

Yksi suurimmista huolenaiheista on ollut ulkopuolisten sovelluskehittäjien into kehittää pelejä ja hyötyohjelmia Symbianille.

Symbian-säätiön mukaan noin 20 000 eurooppalaista työpaikkaa riippuu käyttöjärjestelmästä.

  • Nokia Oyj

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    4. 4

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    5. 5

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    6. 6

      Kuvat: Turun kirjastosilta valaistiin Suomen lipun väreihin Turun puukotusuhrien kunnioittamiseksi

    7. 7

      Grafiikka: Näin Turun isku tapahtui – silminnäkijät kertovat

    8. 8

      Tankotanssija Oona Kivelän käsittämätön taidonnäyte: venyttää jalkansa ääriäsentoon naisen avustamana – tämän täytyy tehdä kipeää!

    9. 9

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    10. 10

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    2. 2

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    3. 3

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    4. 4

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    5. 5

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    6. 6

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    7. 7

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    8. 8

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

    9. 9

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    10. 10

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    4. 4

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    5. 5

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    6. Näytä lisää