Digitoday

Wlan-vakoilu hävettää Googlea

Julkaistu: , Päivitetty:

Google pyytää uudelleen anteeksi tietojen luvatonta keräämistä wlan-verkoista. Yhtiö lupaa parannuksia käytäntöihin ja työntekijöiden koulutukseen.

Internet-yhtiö Google päivitti toukokuista lausuntoaan avointen wlan-verkkojen vakoilusta. Eri tietosuojaviranomaisten tutkimukset ovat paljastaneet, että Googlen kuvausautot nappasivat wlan-verkoista muun muassa kokonaisia sähköposteja ja salasanoja. Ei siis vain datan "sirpaleita" kuten Google aikaisemmin väitti.

– On selvää, että vaikka suurin osa datasta on sirpaleista, joissakin tapauksissa kokonaisia sähköposteja, urleja ja salasanoja kerättiin, wlan-vakoilua toistamiseen anteeksi pyytävä Google-johtaja Alan Eustace kirjoitti perjantaina.

– Olemme häpeissämme siitä, mitä tapahtui.

Eustacen mukaan Google haluaa tuhota keräämänsä tiedot niin pian kuin mahdollista.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Google joutuu uudelleen
tutkintaan Britanniassa

Google on saanut varoituksia eri maissa wlan-vakoilustaan. Yhtiö sai ankarat moitteet Kanadassa ja aikaisemmin Isossa-Britanniassa, mutta säästyi rangaistuksilta. Nyt Google kuitenkin joutuu uudelleen Britannian tietosuojaviranomaisen hampaisiin, BBC kertoo.

Britanniassa oli luultu, ettei Google kerännyt merkittäviä henkilökohtaisia tietoja. Tutkimukset muissa maissa, kuten Kanadassa, todistivat kuitenkin toisin.

Kanadan tietosuojavaltuutettu määräsi Googlea muuttamaan toimintaansa eri tavoin rangaistuksen uhalla. Hän vaati Googlea muun muassa nimeämään tietosuojasta vastaavat henkilöt ja lisäämään koulutusta.

Alan Eustacen mukaan Google on jo toteuttanut vaatimuksia. Yhtiö on nimittänyt Alma Whittenin yksityisyysjohtajaksi ja aikoo lisätä henkilöstön tietosuojakoulutusta. Yhtenä esimerkkinä kaikkien työntekijöiden on läpikäytävä turvallisuutta ja yksityisyyttä opettava ohjelma. Yhtiö parantaa myös valvontaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    2. 2

      Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

    3. 3

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    4. 4

      Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

    5. 5

      Balille annettiin korkeimman tason varoitus – jo 10 000 ihmistä evakuoitu tulivuoren­purkauksen tieltä

    6. 6

      Gladiaattoreiden vähäpukeisuus puhuttaa – Ruuturaati: ”Kuka ei katsoisi?”

    7. 7

      Kuolleen tyttöystävänsä muistoksi jo 12 000 km pyöräilleen miehen matka oli katketa Suomeen – iloinen yllätys pelasti

    8. 8

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    9. 9

      Huippukokki Tomi Björck häipyi Suomesta – uskomaton määrä matkatavaraa: perhe poseeraa laukkuröykkiön keskellä

    10. 10

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    2. 2

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    3. 3

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    4. 4

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    5. 5

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    6. 6

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    7. 7

      Suomen elämänlanka voisi katketa kriisitilanteessa – tämä on huonosti tunnettu uhka

    8. 8

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    9. 9

      Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

    10. 10

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    10. 10

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    2. 2

      Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

    3. 3

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    4. 4

      Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

    5. 5

      Balille annettiin korkeimman tason varoitus – jo 10 000 ihmistä evakuoitu tulivuoren­purkauksen tieltä

    6. Näytä lisää