Digitoday

Valikko

Hullut päivät ylikuormitti Fujitsun linjat

Julkaistu: , Päivitetty:

Ongelmat korttimaksamisessa tänä aamuna johtuivat kiivaasta korttien käytöstä Hulluilla päivillä. Vika koski kaikkien pankkien luottokortteja ja syy löytyi Stockmannin ja Luottokunnan väliltä.

Aamun luottokorttiongelmat johtuivat Stockmannin ja Luottokunnan välisen varmennuslinjan ylikuormittumisesta Hullut päivät -kampanjan takia.

Luottokunnan kauppiaspalveluiden johtaja Björn Ulander kertoo, että varmennukset kulkeutuvat luottokuntaan Stockmannin järjestelmäntoimittajan kautta. Tässä tapauksessa toimittaja on Fujitsu ja nyt linja sen ja Luottokunnan välillä oli ylikuormittunut.

Ulanderin mukaan tilanne on vastaava, mitä muissakin tietoliikenneyhteyksissä aika ajoin ilmenee. Kun linjalla on paljon käyttäjiä, se alkaa hidastella ja kaatuu lopulta kokonaan.

Vielä aamupäivällä luultiin, että vika koski vain Nordean kortteja ja olisi mahdollisesti Nordean päässä.

– Stockmannilla käytetään paljon Nordean kortteja, kun heidän omakin korttinsa tulee Nordeasta. Lisäksi Nordean päässäkin oli saamiemme tietojen mukaan vähän ongelmia aamulla, perustelee Ulander.

Selvityksissä kuitenkin ilmeni, että muidenkin pankkien korttien käyttö tökki. Nylanderin mukaan ongelma koski kaikkia Visa- ja Mastercard -kortteja, jotka vaativat varmennuksen.

Myyntipiikkiin olisi
pitänyt varautua

Ulander arvioi, että korttimyynnin määrä yllätti heidät. Hänestä sekä alihankkijana toimineen Fujitsun että Luottokunnan olisi pitänyt paremmin varautua tilanteeseen.

Nyt linjaan on tehty pieniä muutoksia ja yöllä sitä pönkitetään lisää, jotta korttimyynti ei enää takkuaisi.

Osin tilanne johtui korttien käytön kasvusta.

– Korttimyynnin volyymi on noussut hurjaa vauhtia, kun pankkikortteja on vaihdettu Visaan ja Mastercardiin. On tekemistä, että kaikki infra saadaan pysymään kehityksessä mukana, Ulander sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    2. 2

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    3. 3

      Kommentti: Linkin Parkin laulajan kuolema on tuntemattoman tähden tragedia

    4. 4

      Linkin Parkin Mike Shinoda shokissa kollegansa yllättävästä kuolemasta – näin hän kommentoi suru-uutista, myös Chris Cornellin vaimolta sydäntä särkevä twiitti

    5. 5

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    6. 6

      Linkin Parkin laulaja julkaisi koskettavan kirjeen, kun Chris Cornell teki itsemurhan: ”Itken edelleen” – kuoli itse Cornellin syntymäpäivänä

    7. 7

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    8. 8

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    9. 9

      Seura: Nina Mikkosen suuri huoli pojistaan – molemmat ovat erityislapsia

    10. 10

      Mies syntyi ilman jalkoja ja toista käsivartta – päätti silti ryhtyä kehonrakentajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    4. 4

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    5. 5

      Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

    6. 6

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    7. 7

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    8. 8

      Apu: Jethro Rostedt aikoo jäädä eläkkeelle 5 vuoden sisällä – kerskailee omaisuudellaan: ”Kyllä se miljoonissa lasketaan”

    9. 9

      Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

    10. 10

      ”Instagramin vihatuin mies” ensi kertaa yksiavioisena: rakastui 16 vuotta nuorempaan mallikaunottareen – härski kommentti ensitapaamisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    10. 10

      Räikkösellä musertava keskustelu tallin kanssa – ”En tiedä, mitä sanoa...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    2. 2

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    3. 3

      Kommentti: Linkin Parkin laulajan kuolema on tuntemattoman tähden tragedia

    4. 4

      Linkin Parkin Mike Shinoda shokissa kollegansa yllättävästä kuolemasta – näin hän kommentoi suru-uutista, myös Chris Cornellin vaimolta sydäntä särkevä twiitti

    5. 5

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    6. Näytä lisää