Digitoday

Nokia jäi jumboksi tyytyväisyyskyselyssä

Julkaistu: , Päivitetty:

Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan iPhonen omistajat ovat eniten ja Nokian omistajat vähiten tyytyväisiä älypuhelimiinsa.

Tutkimusyhtiö J.D. Power on vuosittain selvittänyt yhdysvaltalaisten kuluttajien tyytyväisyyttä älypuhelimiinsa.

Applen iPhone voitti tänä vuonna kyselytutkimuksen jo neljännen kerran, J.D. Power kertoo tiedotteessaan. IPhone sai J.D. Powerin kyselyssä 800 pistettä tuhannen pisteen maksimimäärästä.

Lähimmäksi iPhonen lukuja pääsivät Motorola 791 pisteellä ja HTC 781 pisteellä. Sekä Motorola että HTC käyttävät puhelimissaan Googlen Android-käyttöjärjestelmää.

Kilpailijat ovat saavuttaneet Applea, sillä viime vuonna iPhone voitti LG:n11 pisteen ja Samsungin 19 pisteen erolla, kertoo ComputerWorld -lehti.

Nokia tuli J.D. Powerin älypuhelinkyselyn viimeiseksi 711 pisteellään. IPhonen, Motorolan ja HTC:n lisäksi Nokiaa paremmin sijoittuivat Research In Motionin BlackBerry (737 pistettä), Samsung (735 pistettä) ja Palm (726 pistettä).

J.D. Power luokitteli älypuhelimia viiden ominaisuuden perusteella. Käytön helppous sai vertailussa 26 prosentin painoarvon, kun taas akun kesto vaikutti loppupisteisiin vain kahdeksan prosentin verran.

Akun kesto oli ainoa ominaisuus, jossa iPhone oli selkeästi kilpailijoita huonompi. Nokia sen sijaan sai akun kestosta täydet pisteet.

Muita arvosteltuja asioista olivat käyttöjärjestelmä, rakenne sekä puhelimen ominaisuudet.

Eri älypuhelinmerkkeille annettujen pisteiden keskiarvo oli 754.
  • Nokia Oyj

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    2. 2

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    3. 3

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    4. 4

      Natsit tappoivat newyorkilaisen Nancyn sukulaiset – ”Soihtujen kantamien tuo minulle kylmät väreet”

    5. 5

      Dopingtuomio ei ole Therese Johaugin ainoa huoli: miljoonahuvilan osto toi mukanaan ongelman

    6. 6

      Poliisi julkaisi kuvan lasten vaarallisesta temppuilusta – ”Emme halua, että ainuttakaan vahinkoa tapahtuu”

    7. 7

      Palvottu plusmalli julkaisi kuvan, jollaisia mallit harvoin someen laittavat – esittelee uhkeat luomukurvinsa

    8. 8

      Näyttelijä joutui järkyttävän hyökkäyksen kohteeksi keskellä Lontoota – ohikulkija viilsi saksilla päähän: ”Verta oli kaikkialla”

    9. 9

      Tällainen on Trumpin uusi viestintäpäällikkö: Entinen malli ja näyttelijä

    10. 10

      Jukka söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä keskellä Afrikkaa – 1600 euron ”ripulireissu” oli unohtumaton kokemus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    2. 2

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    3. 3

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    4. 4

      Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

    5. 5

      Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

    6. 6

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    7. 7

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    8. 8

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    9. 9

      Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

    10. 10

      Turun Ruissalosta löytyi kaksi ruumista – poliisi tutkii

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    2. 2

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    3. 3

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    4. 4

      Natsit tappoivat newyorkilaisen Nancyn sukulaiset – ”Soihtujen kantamien tuo minulle kylmät väreet”

    5. 5

      Dopingtuomio ei ole Therese Johaugin ainoa huoli: miljoonahuvilan osto toi mukanaan ongelman

    6. Näytä lisää