Digitoday

Teinillä nettisuhde kolme vuotta, miestä ei ollut edes olemassa

Julkaistu: , Päivitetty:

Teini-ikäisen suomalaistytön vuosia kestänyt nettirakkaussuhde osoittautui huijaukseksi, josta ei poliisin mukaan löytynyt edes rikosta.

Virtuaalinen lähipoliisiryhmä kertoo karusta tapauksesta, missä alle 18-vuotias suomalainen tyttö oli seurustellut pelkästään netin kautta suomalaisjuurisen Lontoossa asuvan miehen kanssa kolmen vuoden ajan.

Kaikki oli kuitenkin yhtä suurta huijausta, josta epäillään parikymppistä suomalaisnaista. Poliisin mukaan hän tekeytyi netissä lukuisiksi eri hahmoiksi ja kehitti monimutkaisen tarinan teinin syvästi rakastaman miehen ympärille. Osa naisen käyttämistä hahmoista oli oikeita henkilöitä.

Kun tyttö ja mies olivat sopineet tapaamisen, ja tyttö oli parin päivän päästä lentämässä miehen luo, nainen ilmestyi tytön kotiovelle väittäen olevansa miehen sisarpuoli. Nainen kertoi miehen kuolleen, mikä aiheutti tytölle paljon surua.

Myöhemmin tytölle uskoteltiin, että mies ei ollutkaan kuollut, vaan koomassa. Lopulta selvisi, että sama ovella käynyt nainen oli esiintynyt Lontoossa asuvana miehenä ja muina asiaan liittyvinä hahmoina. Hän ei osannut kertoa järjellistä motiivia teoilleen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kyseessä on  raaka esimerkki siitä, miten voimaton poliisi on tällaisten tapausten kanssa. Paljon kärsimystä aiheuttanut teko ei ollut rikos, sillä identiteetin varastamista ei ole kriminalisoitu Suomessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

    3. 3

      Uudistuneen Uutisvuodon katsojaluvut laskivat rajusti – Ylellä hiipuneelle suosiolle selitys valmiina

    4. 4

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    5. 5

      Arvostetulta NHL-toimittajalta kummallinen väite Suomen koulujärjestelmästä – yksi fakta Puljujärven kohdalla nolosti pielessä

    6. 6

      Kirjapaljastus: Suomalaistytöt pääsivät Beatlesin kyytiin – Ringo Starr teki härskin ehdotuksen, josta oli kieltäydyttävä

    7. 7

      Raahen surmista vangittu teki töitä taksikuskina – varasti yrittäjän auton, ajeli 3000 kilometriä omiaan

    8. 8

      Teuvo Loman, 55, julkaisi ensimmäisen kuvan kihlatustaan – hehkuttaa rakkauttaan: ”Olen onnellinen”

    9. 9

      Mummoalkkarit jalkaan! Käytännölliset pikkupöksyt ovat nyt kuumaa kamaa

    10. 10

      Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    2. 2

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    3. 3

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    4. 4

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    5. 5

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    6. 6

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    7. 7

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    8. 8

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    9. 9

      Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

    10. 10

      Vegaaniruokavalio aiheutti Lotta Näkyvälle erittäin kiusallisen vaivan – kärsi 9 kuukautta ja luovutti: ”En ole enää vegaani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    6. 6

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    10. 10

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

    3. 3

      Uudistuneen Uutisvuodon katsojaluvut laskivat rajusti – Ylellä hiipuneelle suosiolle selitys valmiina

    4. 4

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    5. 5

      Arvostetulta NHL-toimittajalta kummallinen väite Suomen koulujärjestelmästä – yksi fakta Puljujärven kohdalla nolosti pielessä

    6. Näytä lisää