Digitoday

Valikko

Terveiset EU:lle: Väärin laskettu

Suomen teleala teilaa EU:n tuoreet laskelmat, joiden mukaan Suomessa ovat EU-alueen pienimmät verkkoinvestoinnit.

– Valhe, emävalhe ja tilasto, Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto Ficomin toimitusjohtaja Reijo Svento puuskahtaa.

Sventon suuttumuksen kohde on EU:n tuore tilasto verkkoinvestoinneista. Sen mukaan Suomessa telealan toimijat tekevät vähiten verkkoinvestointeja Euroopassa.

Suomalaiset operaattorit investoivat tilaston mukaan noin 8 prosenttia liikevaihdosta verkkorakentamiseen, kun EU-alueen keskiarvo on noin 12 prosenttia. Eniten tekee investointeja Luxemburg, jossa investointien osuus on 23 prosenttia liikevaihdosta.

EU-tilasto esittelee tilanteen vuodelta 2008 ja vertaa investointien tasoa edelliseen vuoteen. Sventon mielestä investointeja pitäisi seurata pitempiä ajanjaksoja.

Svento muistuttaa, että tiedot eivät ole vertailukelpoisia EU-maiden välillä. Suomen investointilukuihin ei ole laskettu esimerkiksi maan hankintoja.

Suomessa investointeja pitää kurissa lisäksi verkkojen yhteisrakentaminen. Suomalaiset operaattorit rakentavat yhdessä mastoja ja kuituyhteyksiä.

Syytä on myös suomalaisissa tiedon antajissa. Suomen aineisto tuli Tilastokeskukselta. Tietojen ylläpito on siirtymässä Viestintävirastolle.

Svento laskee, että Suomessa investointien taso on noin 13,5 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      Valelääkäri Esa Laihon tuomio koveni – määrättiin heti vangittavaksi

    3. 3

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    4. 4

      Mies sulloi reppuunsa Arabian astioita 554,50 euron edestä – vartija nappasi kiinni itse teosta

    5. 5

      Savon Sanomat: 7-vuotiaan pojan yliajosta syytetty mies murtui oikeudessa

    6. 6

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    7. 7

      Kotiliesi: Vappu Pimiä sijoitti luomubisnekseen ja menetti rahansa

    8. 8

      Nämä neljä entistä Anttilan tilaa muuttuvat Tokmanneiksi

    9. 9

      20-vuotiaan Anna-Maijan mullistava keksintö – pasta valmistuu 10 sekunnissa

    10. 10

      Entinen teini-idoli Pikku G palasi lavalle 10 vuoden tauon jälkeen! Liput myytiin loppuun alle tunnissa: ”Ensimmäinen reaktio oli, että ei”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    2. 2

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    3. 3

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    4. 4

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    5. 5

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    6. 6

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    7. 7

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    8. 8

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    9. 9

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    10. 10

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      Valelääkäri Esa Laihon tuomio koveni – määrättiin heti vangittavaksi

    3. 3

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    4. 4

      Mies sulloi reppuunsa Arabian astioita 554,50 euron edestä – vartija nappasi kiinni itse teosta

    5. 5

      Savon Sanomat: 7-vuotiaan pojan yliajosta syytetty mies murtui oikeudessa

    6. Näytä lisää