Digitoday

Liittymäsopimukset menevät osittain uusiksi

Julkaistu: , Päivitetty:

Teleala siirtyy yhteisiin toimitusehtoihin. Uusien toimitusehtojen mukaan teleyritys joutuu korvaamaan kuluttajalle päätelaitteen, jos yritys tekee palveluihinsa sellaisia muutoksia, ettei laitetta voi enää käyttää.

Suomalaisten noin 10 miljoonaa liittymäsopimusta menee osittain uuteen uskoon lähivuosina. Teleoperaattorit ovat sopineet, että kaikki telealan toimijat siirtyvät käyttämään yhteisiä toimitusehtoja. Toimitusehdot ovat osa liittymäsopimusta.

Sonera, Elisa, DNA, Finnet, Welho, Ainacom ja muut telealan toimijat ovat tulleet siihen tulokseen, ettei kenellekään ole hyötyä nykyisestä sillisalaatista.

Jokaisella operaattorilla on oma sopimusmallinsa. Kuluttajaa hämmentävät erilaiset toimitusajat, korvauskäytännöt ja erot termien käytössä.

Tilannetta sotkee vielä se, että viranomaiset ja operaattoreiden eri jakelukanavat tulkitsevat toimitusehtoja eri tavoin. Kirjavuutta lisää se, että operaattorit ovat ulkoistaneet paljon asiakaspalvelua ja myyntityötä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

TeliaSonera Finlandin toimitusjohtaja Juha-Pekka Weckström uskoo, että yhtenäisten toimitusehtojen tultua operaattorit pääsevät kilpailemaan oleellisista asioista.

– Asiakkaat voivat vertailla palveluita eikä toimitusehtoja.

Myös vanhat
sopimukset muuttuvat

Yhteisten toimitusehtojen saaminen on lähtenyt telealan sisältä. Asialla on alan etujärjestö Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto Ficom ja siihen kuuluvat yritykset.

Sopimusmalli on parhaillaan viranomaisten kommentoitavana. Tarkoitus on tuoda yhteiset ehdot käyttöön ensi keväänä.

Operaattorit aikovat ryhtyä käyttämään yhtenäistä mallia kaikissa uusissa sopimuksissa ja sen jälkeen vaihtaa kaikki vanhat sopimukset uuteen käytäntöön.

– Tämä koskee viittä miljoonaa suomalaista ja kymmentä miljoonaa sopimusta, Ficomin toimitusjohtaja Reijo Svento laskee.

Sopimusmalli koskee noin seitsemän miljoonan mobiilisopimuksen lisäksi laajakaistaliittymiä ja kiinteän verkon sopimuksia.

Toimitusaikaan tulee
tarkempi päivämäärä

Tulevat toimitusehdot tuovat paljon parannuksia kuluttajalle.

Sopimusmalli määrittelee tarkemmin muun muassa toimitusajat. Nykyisin monella operaattorilla on mainintana, että liittymä toimitetaan kuluttajalle kohtuullisessa ajassa. Tulevissa toimitusehdoissa on sovittu toimituspäivästä tai enimmäistoimitusajasta.

Toimitusehdoissa on selvennetty myös viivästystilanteita ja korvauskäytäntöjä.

Laitehankintoja ja kytkykauppatilanteita varten sopimusmalli määrittelee, milloin operaattori joutuu korvaamaan kuluttajalle päätelaitteen. Tulevien toimitusehtojen mukaan operaattori joutuu korvaamaan päätelaitteen tehtyään palveluihinsa sellaisia muutoksia, ettei laitetta voi enää käyttää.

– Kerran yhdessä yrityksessä päätelaitteet eivät toimineet, kun operaattori vaihtoi SIM-kortit, Svento kertoo esimerkkinä.

Tulevien toimitusehtojen mukaisesti operaattori joutuu tällöin hankkimaan yritysasiakkaalle uudet päätelaitteet.

TeliaSoneran Weckström uskoo yhdenmukaisten toimitusehtojen tuovan rahallista säästöä operaattoreille. Nykyisin reklamaatiot aiheuttavat paljon ylimääräistä työtä asiakaspalveluissa.

Weckström uskoo, että sopimusehdot parantavat asiakastyytyväisyyttä ja alan mainetta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    2. 2

      Pelipaitainen Sauli Niinistö asteli jäälle Minnesotan ja Winnipegin kohtaamisessa – sai raikuvat aplodit yleisöltä

    3. 3

      Hyvinkään ABC:n katto tuhoutui täysin rajussa tulipalossa

    4. 4

      HS: Helsingissä teinien seksikauppa on nuorten kanssa työskenteleville ammattilaisille tuttu ilmiö – jopa 10-vuotiailta yritetään ostaa seksiä

    5. 5

      Sauli Niinistö ja Mikael Granlund tapasivat Minnesotan ottelun alla – katso kuvat nauravasta kohtaamisesta

    6. 6

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    7. 7

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    8. 8

      Suuri vaarallisen aineen onnettomuus Kouvolassa – kaksi junavaunua törmäsi, 10 tonnia vetyperoksidia vuoti maahan

    9. 9

      Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

    10. 10

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    2. 2

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    3. 3

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    4. 4

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    5. 5

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    6. 6

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    7. 7

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    8. 8

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    9. 9

      HS: Vuokralainen kaatoi pastakattilan vedet keittiön lattialle – taloyhtiö vaatii oikeudessa 30 000 euroa

    10. 10

      ”Rakasteluun kelpasi vaikka vaja” – Kalle Päätalon elämään kuuluivat värikäs seksielämä, salasuhteet ja 17-vuotias rakastajatar

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    9. 9

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    2. 2

      Pelipaitainen Sauli Niinistö asteli jäälle Minnesotan ja Winnipegin kohtaamisessa – sai raikuvat aplodit yleisöltä

    3. 3

      Hyvinkään ABC:n katto tuhoutui täysin rajussa tulipalossa

    4. 4

      HS: Helsingissä teinien seksikauppa on nuorten kanssa työskenteleville ammattilaisille tuttu ilmiö – jopa 10-vuotiailta yritetään ostaa seksiä

    5. 5

      Sauli Niinistö ja Mikael Granlund tapasivat Minnesotan ottelun alla – katso kuvat nauravasta kohtaamisesta

    6. Näytä lisää