Digitoday

Valikko

Suomalaisten Nokia-uskollisuus horjuu

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomalaiset haluavat itselleen älypuhelimen, jossa on iso kosketusnäyttö, paljon sovelluksia ja hyvä käyttöjärjestelmä. Siksi he valitsevat Android-mallin tai iPhonen.

Suomalaisten merkkiuskollisuus Nokialle on horjunut selvästi viime kuukausina, ilmenee teleoperaattori Saunalahden asiakaskunnasta. Saunalahti tekee kuukausittain asiakaskunnastaan käyttäjätutkimusta.

Kyselystä ilmenee, että suomalaiset ovat nykyisin valmiita valitsemaan muitakin kuin Nokian kännyköitä. Entistä useampi päätyy alan haastajien, kuten Samsungin tai HTC:n päätelaitteeseen.

– Aiemmin suomalaisilla oli yleensä aina Nokian puhelin. He sanoivat, että seuraava puhelin on myös Nokialta. Nyt asiakkaat pitävät todennäköisenä, että he valitsevat myös muiden tuotteita, Saunalahden johtaja Panu Lehti kertoo asiakaskyselystä.

En osaa sanoa –vastaajien osuus on ollut kasvussa. Lehti arvioi, että Nokian asema suomalaisten ykköstoimittajana on horjunut keväästä lähtien.

Nokian jääminen alakynteen ei ihmetytä Lehteä. Suomalaisten vaatimustaso on kasvanut, ja kuluttajat haluavat sellaisia päätelaitteita, joita Nokia ei pysty nykyisin toimittamaan.

– Suomalaiset suosivat älypuhelimia, joissa on iso kosketusnäyttö, paljon sovelluksia ja hyvä käyttöjärjestelmä, Lehti luettelee.

Nokian suosimaa Symbian-käyttöjärjestelmää on moitittu kömpelöksi. Mobiilialustoissa ovat vahvoilla Android- ja iPhone-käyttöjärjestelmä.

Älypuhelinhuuma on Lehden mukaan osoittanut virheelliseksi vanhan käsityksen, jonka mukaan suomalaiset haluavat lähinnä edullisia päätelaitteita. Kalliin laitteen raja on mennyt 200–300 eurossa.

– Suomalaiset ovat valmiita ostamaan 400–500 euron älypuhelimia.

Lehti toivoo, että Nokia pystyy nopeasti vastaamaan kuluttajien tarpeeseen ja tuomaan markkinoille isolla kosketusnäytöllä varustettuja älypuhelimia. Lehti näkee yhtiön olevan eräänlaisella aallonharjalla.

– Englannissa ja Ranskassa Nokiasta on jo tullut vähemmistön puhelin, Lehti tilittää kesäloman havaintoja.

Saksan katukuvassa Nokia on vielä Lehden mukaan voitolla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Entinen urheilun supertähti kuoli vain 48-vuotiaana – kärsi pahoista päänsäryistä viime päivinään

    2. 2

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    3. 3

      Johanna Pakoselta yllättävä tunnustus Seuralle suhteestaan Hunks-tanssijaan – laukoo mielipiteensä uusperhearjesta

    4. 4

      Suomalaiset tv-tähdet pöyristyivät rikkaiden ruotsalaisten käyttäytymisestä ravintolassa – ”Pyhäinhäväistys!”

    5. 5

      Tellervo Koivisto Muisti-lehdelle miehensä viimeisistä viikoista: joutui vastaamaan vaikeisiin kysymyksiin hoitokodissa

    6. 6

      Kuinka hiljaisesta brittiopiskelijasta tuli kylmäverinen itsemurhapommittaja? – ”Salman oli aina kunnioittava minua kohtaan”

    7. 7

      Tarjoilija Veera kantoi pöytään hampurilaisia – sheikki Al Qasimi antoi Helsingissä lähes tonnin tipin!

    8. 8

      Eevi Teittinen julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Teemu-rakkaansa kanssa – fitnesskaunottaren iltapuvusta pilkottaa kurkistusaukko

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Äiti jätti parivuotiaan lastenvaateosastolle ja pyysi myyjää hoitamaan: ”Olin pöyristynyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    2. 2

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    3. 3

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    4. 4

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    5. 5

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    6. 6

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    7. 7

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    8. 8

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    9. 9

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    10. 10

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Entinen urheilun supertähti kuoli vain 48-vuotiaana – kärsi pahoista päänsäryistä viime päivinään

    2. 2

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    3. 3

      Johanna Pakoselta yllättävä tunnustus Seuralle suhteestaan Hunks-tanssijaan – laukoo mielipiteensä uusperhearjesta

    4. 4

      Suomalaiset tv-tähdet pöyristyivät rikkaiden ruotsalaisten käyttäytymisestä ravintolassa – ”Pyhäinhäväistys!”

    5. 5

      Tellervo Koivisto Muisti-lehdelle miehensä viimeisistä viikoista: joutui vastaamaan vaikeisiin kysymyksiin hoitokodissa

    6. Näytä lisää