Digitoday

Valikko

Tuotannon keskittyminen jarruttaa amoled-näyttöjä

Vähävirtaisia amoled-näyttöpaneeleita löytyy yhä useammasta kännykästä. Tutkimusyhtiön mukaan amoled-näyttöjen yleistymistä hidastaa kuitenkin vähäinen ja keskittynyt tuotantorakenne.

Ilman taustavaloa pärjäävät amoled-näytöt yleistyvät matkapuhelimissa.

Tutkimusyhtiö iSupplin mukaan amoled-näyttöpaneeleita käytettiin viime vuonna noin 20 miljoonassa laitteessa. Vuoteen 2014 mennessä määrän odotetaan kuitenkin kipuavan lähes 185 miljoonaan.

Oled-näyttöteknologiaan pohjaavat amoled-näytöt perustuvat hohtodiodeihin, joiden elektroluminenssikerros on korvattu orgaanisia yhdisteitä sisältävällä kalvolla. 

Tällä hetkellä suurin osa matkapuhelimista käyttää amlcd-näyttöpaneeleita. Niihin verrattuna amoled-paneeleiden valmistus on monimutkaisempaa ja kalliimpaa. Amoled-paneeleiden etuna on kuitenkin muun muassa vähäisempi virrankulutus.

Tuotanto
keskittynyt

Tutkimusyhtiön mukaan amoled-näyttöjen yleistymistä hidastaa tuotannon keskittyminen.

Käytännössä kaikki amoled-näytöt tulevat Etelä-Koreasta, jossa elektroniikkajätit Samsung ja LG valmistavat suurimman osan paneelista.

Vaikka taiwanilaiset AU Optronics ja TPO Display aikovat esitellä amoled-tuotteita tänä vuonna, yhtiöiden kohdalla ei voida puhua merkittävistä tuotantomääristä, iSuppli arvioi.

Tuotannon keskittyminen Samsungille ja LG:lle huolestuttaa asiakkaita. Entä jos näyttöjen saatavuus heikkenee yllättäen, eikä korvaavaa toimittajaa löydy.

Kännykkävalmistajat ovat huolissaan myös elektroniikkajättien näyttö- ja kännykkäyksiköiden tiiviistä suhteista.

Amoled-näyttöjä ovat käyttäneet puhelimissaan muun muassa Nokia, Samsung ja HTC.

Viime syksynä LG:n näyttöyksikön LG Displayn huhuttiin neuvottelevan amoled-näyttöjen toimittamisesta Nokialle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

    2. 2

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    3. 3

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    4. 4

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    5. 5

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    6. 6

      Kolikkokohusta tuli välittömästi some-vitsi – tällaisia vaihtoehtoisia juhlarahoja suomalaiset keksivät

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Piers Morgan tyrmistyi Kim Kardashianin käsittelemättömistä bikinikuvista – ruoti tähden takapuolen muhkuroita aamu-tv:ssä

    9. 9

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    10. 10

      Henri, 27, rakensi itselleen liikuteltavan talon 5000 eurolla – suomalaiset innostuivat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    3. 3

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    4. 4

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    5. 5

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    6. 6

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    7. 7

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    8. 8

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    9. 9

      Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

    10. 10

      Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    4. 4

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    8. 8

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

    2. 2

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    3. 3

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    4. 4

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    5. 5

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    6. Näytä lisää