Digitoday

Valikko

Sähköinen työpöytä odottaa tekijäänsä Päijät-Hämeessä

Päijät-Hämeen kunnat kuuluttavat tekijää uudelle intranetilleen ja extranetilleen. Koekäytön on tarkoitus alkaa vuoden lopulla.
Kuuden Päijät-Hämeen kunnan intranet- ja extranet-ratkaisu on edennyt kilpailutukseen. Viimeinen tarjousten jättöpäivä on 23.8. Heinäkuu voi olla heikkoa aikaa tarjousten saamisen suhteen, mutta viimeistään elokuun uskotaan tuovan pöytään tarkasteltavaa.

Kunnat toivovat vähintään viittä hyvää tarjousta. Palveluntarjoajasta päätetään lokakuuhun mennessä, Lahden kaupunki tiedottaa.

Seudullisessa intrahankkeessa on kyse Päijät-Hämeen kuntien käyttöön tulevasta sähköisestä työvälineestä, jonka toivotaan tiedotteen mukaan tukevan nykyistä paremmin yhteisten toimintatapojen kehittämistä.

Uusi ratkaisu on yhtä aikaa sekä sisällönhallintajärjestelmä että intranet- ja extranet-alusta, joka mahdollistaa sähköisen työpöydän käytön.

Hyvä
fiilis

Seutuintrahankkeessa on mukana kuusi kuntaa: Hollola, Kärkölä, Nastola, Padasjoki sekä Lahden ja Orimattilan kaupungit. Tiedotteen mukaan pitkän ajan pyrkimyksenä on luoda työntekijöille, mutta myös kuntalaisille ja sidosryhmille sähköisiä palveluja vuorovaikutteisuuden sallivassa ympäristössä.

Pilottikunnat Orimattila ja Hollola ottanevat seutuintran käyttöön loka–joulukuussa 2010. Muut kunnat seuraavat vaiheittain perässä, ja Lahdessa on tavoitteena ottaa järjestelmä käyttöön loppuvuodesta 2011.

Lahden kaupungilta kerrotaan, että hanke on jo tässä vaiheessa tuottanut hyvää, kun ihmiset eri kunnista ovat tutustuneet toisiinsa paremmin ja lisänneet sen myötä yhteistyötä.

Nyt onkin sellainen kutina, että tässä olisi käynnissä hyvin sujuva tietoyhteiskuntahanke murheellisempien tarinoiden vastapainoksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    2. 2

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    3. 3

      Mikroaaltouuni on yksi keittiön pahimmista törkypesistä – Näin teet näppärän tehopesun

    4. 4

      Nicole Kidman väläytti Kimi Räikköselle hurmaavaa hymyään

    5. 5

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    6. 6

      Ferrari hurjassa vauhdissa – rataennätys murskaksi F1-harjoituksissa!

    7. 7

      Tässä on uusi taksilaki: meni pilkulleen kuin Bernerin esityksessä – sanahelinää lisättiin

    8. 8

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    9. 9

      Huutokauppakeisari aiheutti kaaoksen Espanjassa – kadut tukossa: ”Väkeä oli niin paljon, etteivät autot päässeet kulkemaan”

    10. 10

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    5. 5

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    6. 6

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    7. 7

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    8. 8

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    9. 9

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    10. 10

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    2. 2

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    3. 3

      Mikroaaltouuni on yksi keittiön pahimmista törkypesistä – Näin teet näppärän tehopesun

    4. 4

      Nicole Kidman väläytti Kimi Räikköselle hurmaavaa hymyään

    5. 5

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    6. Näytä lisää