Digitoday

Valikko

Suvi Lindén puolustaa parjattua tietoyhteiskuntaa

Julkaistu: , Päivitetty:

Viestintäministeri Suvi Lindén ei niele haukkuja tietoyhteiskuntakehityksen tehottomuudesta. Yhteispelin puutteen hän kuitenkin myöntää Digitodayn haastattelussa.

Suomen tietoyhteiskunnan kehitys sai jälleen kerran satikutia, kun Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) julkaisi seurantaraporttinsa.

Viraston johtopäätös oli, että liikenne- ja viestintäministeriön (LVM) Arjen tietoyhteiskunnan toimintaohjelma on jäänyt tuloksiltaan vaatimattomaksi. Merkittävä osa tietoyhteiskunnan kehittämistoimista olisi viraston mukaan tehty ilman toimintaohjelmaakin.

Viestintäministeri Suvi Lindén (kok) on eri mieltä. Hän nostaa esille sähköisen tunnistamisen, jota on pyritty vauhdittamaan tuoreen lain avulla. VTV on sitäkin arvostellut, mutta Lindén uskoo sähköisen tunnistamisen edenneen toimintaohjelman ja monipuolisen lakityöryhmän ansiosta nopeammin kuin muuten olisi tapahtunut.

– Se, että yksityinen sektori oli mukana lain valmistelussa, on mielestäni erittäin edistyksellistä, Suvi Lindén sanoo.

Aikatauluista
uskalletaan puhua

Viestintäministeri korostaa paljon työtä tehdyn myös verkkolaskun edistämiseksi. Hän huomioi lisäksi, että Suomeen on saatu aikaiseksi kansallinen tietoturvastrategia, jota työstettiin niin ikään laajalla pohjalla yksityisen sektorin kanssa.

Arjen tietoyhteiskunnan toimintaohjelmaa edistämään luotiin Arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunta, jossa puhetta ohjaa Lindén.

– Neuvottelukunnan suurin vahvuus on, että meillä on iso joukko ihmisiä eri aloilta saman pöydän ääressä keskustelemassa ajankohtaisista asioista. Jos puhutaan keskustelukerhosta, niin en minä sitä pidä kielteisenä, kun ei sille muuta roolia ole annettu, Lindén viittaa VTV:n kritiikkiin.

– Olemme yrittäneet puuttua eri hankkeiden suurimpiin pullonkauloihin ja miettiä, miten niitä ratkaistaan. Uskon, että neuvottelukunnan tärkein aikaansaannos on, kun hallitus linjasi sähköisen asioinnin vauhdittamista, ministeri jatkaa.

Tavoite on, että kaikki keskeiset valtionhallinnon palvelut ovat saatavilla sähköisinä vuonna 2013. Aikataulujen lausuminen julki on uutta ja sitä voidaan pitää merkkinä valtiovallan uudesta uskosta tietoyhteiskuntaan.

It-muurien
murtajaiset

Julkisen tiedon saatavuus on tuoreimpia neuvottelukunnassa esille nousseita asioita. Lindén kehuu myös kansalaisten asiointitiliä, jonka pilotoinnin on tarkoitus alkaa tämän vuoden lopussa.

– Surullisiakin kertomuksia on, kuten potilastietojärjestelmä tai sähköinen resepti. Nämä on laitettu liikkeelle kauan aikaa sitten ja niissä on nähty erinomaisen selvästi, miten vaikea on luoda yhteinen uusi järjestelmä olemassa olevien järjestelmien kautta.

Suvi Lindén latoo odotuksia valmisteltavaan tietohallintolakiin, joka pakottaisi valtiota ja kuntia satsaamaan tietojärjestelmien yhteensopivuuteen ja avoimuuteen.

– Itse olen sitä mieltä, että kun valtiovalta kohtuullisen ison summan rahaa kuntien valtionosuuksiin laittaa, pitää valtiolla olla myös mahdollisuus reguloida ja normittaa kuntien tietoteknisiä arkkitehtuureja.

Huonosti yhteentoimiva tietotekniikka ei ole vain kuntien ongelma. Edes valtionhallinnossa ei ole yhtenäistä tietojärjestelmää. Eri ministeriöillä on esimerkiksi omat sähköpostiratkaisut.

Ohjaus
kuntoon

Jos tietoyhteiskuntahankkeita on, puuttuu niiltä Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan yleisohjaus. Virasto moitti, ettei hankkeisiin syydettyjä miljoonia euroja ole koordinoitu tai valvottu. Virasto nosti esille, että hankkeet ovat olleet erillisiä saarekkeita vailla LVM:n neuvottelukunnan siltaavaa ohjausta. Tämän Lindén myöntää.

– Se ei kuulu liikenne- ja viestintäministeriön toimivaltaan. Vaikka hallitusohjelmaan kirjattiin, että neuvottelukunnalla on koordinointivastuu, ei mihinkään pykälään kuitenkaan tullut muutosta.

Viestintäministeri Lindénin mukaan toimivallattomuus on ollut ongelma siltä osin, että "jos valtaa olisi ollut, olisimme sitä kyllä käyttäneet". Tällä vaalikaudella valtaa on käyttänyt talouspoliittinen ministeriryhmä.

Ministerin mukaan tietoyhteiskuntahankkeiden vastuu kuuluu tilanteesta riippuen aina sille ministeriölle, joka tilanteeseen parhaiten sopii.

– Neuvottelukunnan kokouksissa on kuultu eri ministeriöitä siitä, missä mennään. En ole oikein valmis ottamaan vastaan sitä kritiikkiä, että neuvottelukunta ei olisi saanut mitään aikaan siinä roolissa, mikä sille on asetettu.

Seuraavaan tietoyhteiskuntastrategiaan laitetaan kuitenkin Lindénin mukaan mustaa valkoiselle siitä, että hankeohjausta pitää parantaa.

– Uskon, että kovasti kaivatulle strategiselle ohjaukselle kirjataan eväät seuraavassa hallitusohjelmassa. Siten seuraava hallitus pystyisi viemään tietoyhteiskuntaa eteenpäin paljon kokonaisvaltaisemmin, Lindén luottaa.

Suvi Lindén lupaa
suutarin lapsille kengät

Viestintäministeri Suvi Lindén yllättyi kuullessaan, ettei Arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunnan verkkosivuille ole kirjoitettu blogimerkintöjä puoleen vuoteen.

– Se on valitettavaa ja johtuu pitkälti riittämättömästä resursoinnista sekä sivuston hallinnoinnista. Siitä tullaan nuhteita antamaan, ministeri ja neuvottelukunnan puheenjohtaja sanoo.

Virkamiehet ovat olleet laiskoja tiedottamaan tietoyhteiskunnan rakentamisesta asialle omistetuilla sivuilla, Valtiontalouden tarkastusvirasto arvioi äskettäin. Sivuilla on joitakin suhteellisen tuoreita uutisia, mutta edellinen blogimerkintä on päivätty 14.12.2009.

Virasto piikitteli, että eikö suutarin lapsella ole kenkiä. Lindén on yksi sivujen kolmesta bloginpitäjästä. Hän perustelee itsensä ja muiden näkymättömyyttä sillä, että aika on mennyt toisten verkkosivujen parissa. Ne käsittelevät valmistelun alla olevaa seuraavaa tietoyhteiskuntastrategiaa.

–  Sivusto on ollut lähinnä neuvottelukunnan omassa käytössä. Keskustelua on avattu muun muassa Facebookissa ja muilla verkkofoorumeilla, joissa ihmiset tosiasiassa käyvät. Blogi on tehty strategiakeskustelua varten, joka aktivoituu sisältöjen hahmottuessa kesän mittaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    2. 2

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    3. 3

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    4. 4

      Peniksen muotoinen kivimuodostelma lerpahti ilkivallan seurauksena Norjassa – jo sadat lahjoittaneet rahaa korjaukseen

    5. 5

      Palaneen pizzerian omistaja HS:lle: Ravintolaan heitettiin polttopullo

    6. 6

      Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

    7. 7

      Turisteja kuljettanut vene uponnut Kolumbiassa – AFP: kolme kuollut, kymmeniä kateissa

    8. 8

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    9. 9

      Maria Nordin muistelee lapsuuttaan varakkaan isänsä luona – vietti uskomatonta luksuselämää: Iltapala viiden tarjoilijan voimin

    10. 10

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

    3. 3

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    4. 4

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    5. 5

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    6. 6

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    7. 7

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    8. 8

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    9. 9

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    10. 10

      Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    2. 2

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    3. 3

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    4. 4

      Peniksen muotoinen kivimuodostelma lerpahti ilkivallan seurauksena Norjassa – jo sadat lahjoittaneet rahaa korjaukseen

    5. 5

      Palaneen pizzerian omistaja HS:lle: Ravintolaan heitettiin polttopullo

    6. Näytä lisää