Digitoday

Valikko

IPhone 4:n omistajat ihmettelevät keltaisia täpliä

Julkaistu: , Päivitetty:

Applen iPhone 4 -puhelimen varhaisissa kappaleissa saattaa esiintyä viallisia näyttöjä, The Unofficial Apple Weblog kertoo.

Jotkut iPhone 4 -puhelimen ensimmäisistä omistajista ovat valittaneet vioista etukäteen hehkutetussa retinanäytössä. Niissä on valitusten mukaan esiintynyt värillisiä, esimerkiksi kellertäviä täpliä, TUAW-sivusto kertoo.

Asiasta on perustettu keskusteluketjuja Applen tukisivuille. Erääseen keskusteluun on osallistunut useampi uutuuspuhelimen omistaja, joilla näyttää olevan samanlaisia ongelmia omissa kappaleissaan.

Apple ei ole vahvistanut ongelmaa. Viimeksi yhtiö käsitteli näyttöongelmia iMac-tietokoneiden kohdalla viime vuoden lopulla ja uudestaan alkuvuonna 2010. Ongelmat liittyivät näytön välkkymiseen, mutta välillä myös näytön keltaisuuteen.

Näyttö on
myyntivaltti

Yhtiöllä on riittänyt häslinkiä uuden iPhonensa julkaisun kanssa. Ennakkotilausten alkaminen kompasteli suuren kysynnän vuoksi, mutta yhtiö sai silti puhelimen toimitettua osalle ennakkotilaajista jo keskiviikkona. IPhone 4 julkaistaan virallisesti tänään torstaina.

Näyttövioista on puhuttu myös kilpailevan HTC EVO 4G -puhelimen kohdalla. Joissakin tapauksissa näyttää käyneen niin, että EVO 4G:n näytön lasin alareuna olisi irronnut ulkonevaksi, eikä olisi enää kiinni puhelimessa.

Näyttö on yksi iPhone 4:n tärkeimpiä uutuuksia. Applen pääjohtaja Steve Jobs korosti näyttötekniikan edistyksellisyyttä, kun hän julkisti iPhone 4:n 7. kesäkuuta. On oletettu, että näyttöjen saatavuudessa on ongelmia, mikä voi viivästyttää puhelimen toimituksia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kemikaalein kirkastettu Littoistenjärvi sameni nopeasti – tutkija kertoo nyt, mitä se tarkoittaa

    2. 2

      EU:n komissio esittää kaikkia autoilijoita koskevaa kilometrimaksulakia – täytäntöön pikavauhtia

    3. 3

      Facebook-kaverilista kannattaa salata – tässä syy

    4. 4

      Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

    5. 5

      Vuosi Temptation Island 2 -kaudesta: Sikailevana Mikana tutuksi tullut Mika, 40, puhuu suunsa puhtaaksi tosi-tv:stä ja suhteensa tilasta

    6. 6

      Tältä rannalta siivottiin 5,3 miljoonaa kiloa roskaa – katso hämmästyttävät kuvat ennen ja nyt

    7. 7

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    8. 8

      Karmeat viestit Facebookissa saivat Karita Mattilan pelkäämään – ”Olin melkein sokissa”

    9. 9

      Johnny Deppin tyrmäävän kaunis tytär täytti 18 vuotta – julkaisi rohkean syntymäpäiväkuvan: kuin ilmetty äitinsä!

    10. 10

      Mies heräsi krapula-aamuun ja avasi puhelimensa – poliisit muikistelivat selfiessä sängyn päädyssä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    2. 2

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    3. 3

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    4. 4

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    5. 5

      11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

    6. 6

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    7. 7

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    8. 8

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    9. 9

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    10. 10

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    5. 5

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    6. 6

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    7. 7

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    8. 8

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kemikaalein kirkastettu Littoistenjärvi sameni nopeasti – tutkija kertoo nyt, mitä se tarkoittaa

    2. 2

      EU:n komissio esittää kaikkia autoilijoita koskevaa kilometrimaksulakia – täytäntöön pikavauhtia

    3. 3

      Facebook-kaverilista kannattaa salata – tässä syy

    4. 4

      Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

    5. 5

      Vuosi Temptation Island 2 -kaudesta: Sikailevana Mikana tutuksi tullut Mika, 40, puhuu suunsa puhtaaksi tosi-tv:stä ja suhteensa tilasta

    6. Näytä lisää