Digitoday

Valikko

Markkinaoikeus moittii Soneraa Kestoedusta

Teleyhtiö TeliaSonera ei voi jatkaa määräaikaisten sopimusten ketjuttamista nykyisessä muodossaan, markkinaoikeus päätti. Kuluttajavirasto saavutti osittaisen voiton.

Kuluttajaviraston vuonna 2008 käynnistämä oikeusjuttu TeliaSoneraa vastaan päättyi TeliaSoneran osittaiseen tappioon. Virasto jäi myös nuolemaan näppejään tärkeässä kiistakysymyksessä.

Kysymys oli Kestoetu-sopimuksen ketjuttamisesta. Vuoden mittainen määräaikaissopimus on jatkunut automaattisesti seuraavankin vuoden, jos asiakas ei ole pyytänyt lopettamista viimeistään kaksi viikkoa ennen sopimuskauden päättymistä.

Sonera on lähettänyt asiakkaille muistutuksen kännykkään, kun sopimuskautta on ollut jäljellä noin kuukausi. Oikeuden mielestä tällainen muistutus ei kuitenkaan riitä. Lisäksi asiasta on kerrottava jo sopimusta tehtäessä.

Soneran kestoedulla asiakas saa soittaa sunnuntaisin normaaleja kotimaan puheluja niin paljon kuin jaksaa yhden euron enimmäishinnalla.

Ketjuttamista
ei kielletty

Tuomion mukaan asiakkaille ei ole kerrottu riittävän selvästi, että määräaikainen sopimus jatkuu automaattisesti, ellei asiakas erikseen kiellä sitä.

Kuluttajavirasto ei kuitenkaan saanut läpi tärkeää tavoitettaan kieltää ketjuttamiset kokonaan.

– Se oli päätarkoituksemme, mutta ketjuttamista ei valitettavasti kielletty, Kuluttajaviraston lakimies Miina Ojajärvi harmittelee. Virastossa ei ole vielä päätetty, antaako ketjuttamisen salliminen riittävän yllykkeen jättää valitus korkeimpaan oikeuteen.

Ojajärvi huomioi, ettei Sonera ole ainoa jonka ketjuttamisia katsotaan pahalla. Esimerkiksi Elisalla, DNA:lla ja Soneran omistamalla Tele Finlandilla on omat Kestoedun vastineensa, joita on ketjutettu viraston mielestä väärin.

Lakimies pitää mahdollisena, että muut operaattorit odottavat, kunnes oikeusprosessi on viety loppuun asti. Valituslupaa voi hakea korkeimmalta oikeudelta. Muussa tapauksessa markkinaoikeuden päätös tulee voimaan heinäkuun alusta alkaen.

– Totta kai toivomme, että ala muuttaa käytäntöjään. Kyse on sentään oikeuden päätöksestä. Se ei olisi rakentavaa, jos meidän pitäisi viedä oikeuteen jokainen operaattori erikseen, Ojajärvi sanoo.

Kuluttajavirastossa ei ole vielä katsottu niin kauas, että seuraava oikeuteen haastettava olisi jo tiedossa. Viime kädessä operaattorit saattaa laittaa ruotuun EU:n telepakettiin liittyvä lakimuutos, joka nykyisessä muodossaan kieltäisi määräaikaisten sopimusten ketjuttamisen.

Kielto numeronsiirrosta
yllätti Soneran

TeliaSoneran lakimies Karol Mattila kertoo, että tarkennuksia Kestoedun ketjutuksesta tiedottamiseen on luvassa. Päätöksestä valittamista mietitään kuitenkin vakavasti, koska markkinaoikeuden mielestä kuluttajilla on oltava oikeus siirtää puhelinnumeronsa toiselle operaattorille määräaikaisesta liittymäsopimuksesta huolimatta.

Siirto-oikeus ei vaikuttaisi velvoitteeseen maksaa vanhaan sopimukseen liittyvät kulut sopimusehtojen mukaisesti.

Päätös numeronsiirroista tuli puun takaa Soneralle. Kuluttajavirasto ei ollut sellaista hakenut.

– Markkinaoikeus antoi päätöksen asiassa, johon kuluttaja-asiamies ei hakenut ratkaisua ja katsomme, että päätös on selvästi lain vakiintuneen tulkinnan vastainen. Markkinaoikeuden tulkinta voi johtaa tilanteisiin, joissa asiakkailla on tietämättään useita päällekkäisiä sopimuksia. Asiakas ei välttämättä huomaa numeroa siirtäessään, että hänellä on yhä sopimus voimassa luovuttavalla operaattorilla, Soneran Mattila pohtii.

Elisassa halutaan
eroon ketjutuksesta

Elisan liittymäliiketoimintajohtaja Panu Lehti on kommentoinut markkinaoikeuden päätöstä matkapuhelininfo.comissa.

Lehti toivoo, että ketjutetut määräaikaiset lisäpalvelusopimukset saadaan loppumaan.

– Olemme sitoutuneet luopumaan kyseisestä käytännöstä, mutta emme voi tehdä sitä yksin, vaan kaikkien operaattoreiden on toimittava samoin. Saunalahti on ollut alusta lähtien kyseistä käytäntöä vastaan, mutta ikävä kyllä jouduimme epäselvässä tilanteessa kilpailusyistä ottamaan kyseisen käytännön käyttöön TeliaSoneran jälkeen, Panu Lehti kirjoittaa.

Saunalahti on Elisan omistama ja kuluttajiin keskittynyt teleoperaattori.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, useita kuollut – Ariana Granden konsertti päättyi paniikkiin

    2. 2

      Ruotsin toiseksi suurin lentoasema evakuoitu – pommiryhmä kutsuttiin paikalle

    3. 3

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    4. 4

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    5. 5

      Katsojat järkyttyivät: Domina kertoi hämmästyttäviä detaljeja työstään aamu-tv:ssä – härskejä palveluksia julkkiksille

    6. 6

      Missä on lauantaina kadonnut Tuomo? Poliisi julkaisi tuntomerkit

    7. 7

      Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

    8. 8

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    9. 9

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    10. 10

      Anni-kilpikonna karkasi vuosi sitten pihalta – löytyi maanantaina nauttimassa auringosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    2. 2

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    3. 3

      Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

    4. 4

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    5. 5

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Bestmanin törkeä puhe Pippan häistä vuoti julkisuuteen – vieraat vaivaantuivat: Rinnasti morsiamen koiraan

    8. 8

      Kanadan pelaajan MM-finaalin tökerölle tempulle tyrmäys myös suomalaisasiantuntijoilta: ”Karmivaa”

    9. 9

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    10. 10

      Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    9. 9

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    10. 10

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, useita kuollut – Ariana Granden konsertti päättyi paniikkiin

    2. 2

      Ruotsin toiseksi suurin lentoasema evakuoitu – pommiryhmä kutsuttiin paikalle

    3. 3

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    4. 4

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    5. 5

      Katsojat järkyttyivät: Domina kertoi hämmästyttäviä detaljeja työstään aamu-tv:ssä – härskejä palveluksia julkkiksille

    6. Näytä lisää