Digitoday

Valikko

Tietokoneet kiusaavat suomalaisia

Yli 90 prosenttia suomalaisista kamppailee kodin teknologian kanssa. Helpsonin ja Kotivinkin tilaaman selvityksen mukaan runsas kuudennes tekniikkaongelmista jää selvittämättä.
Moni tekniikkalaite jää hyödyntämättä käyttäjien kohtaamien ongelmien vuoksi. Soneran teknisen tukipalvelun Helpsonin ja Kotivinkki -lehden teettämän kyselytutkimuksen mukaan kyselyyn vastanneista yli 91 prosentilla oli ollut ongelmia kodin tekniikan kanssa kuluneen vuoden aikana.

Enemmistö kyselyyn vastanneista koki ongelmia uusien laitteiden käytössä. Myös vian paikallistaminen tai laitteen asennus ja käyttöön otto tuottivat monelle harmia. 

Eniten ongelmia tuotti tietokone, joka löytyi lähes jokaisen kyselyyn vastanneen kodista. Myös digikamerat ovat hyvin yleisiä. Samoin digiboksit ja MP3-soittimet. 

Ystävät ovat ongelmatapauksissa osoittautuneet hyviksi ratkaisijoiksi. Kyselyyn vastanneista runsas 35 prosenttia kertoi kilauttaneensa kaverille ongelmatilanteissa ja saaneen myös ratkaisun. Vajaa kolmannes oli selvittänyt ongelman itse. Runsas kuudes kertoi, että ratkaisua ei ole löytynyt vieläkään. 

– Turhan usein annetaan periksi ja laitteen ominaisuudet jäävät hyödyntämättä, koska niitä ei osata ottaa käyttöön. Pahimmillaan koko laite jää käyttämättä, vaikka asiantuntija ratkaisisi ongelman parissa minuutissa, Helpsonin teknologia Jari Hakalin sanoo tiedotteessa. 

Helpsonin ja Kotivinkin internet-kyselyyn vastasi 1801 suomalaista. Helpson ja Kotivinkki ovat käynnistäneet avoimen Digitohtori-palvelun, joka löytyy Kotivinkin verkkosivuilta. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Turvapaikanhakija livahti naisten puolelle uimahallissa Oulussa – alastomat naiset hämmentyivät

    4. 4

      Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

    5. 5

      Liigastudio juuri nyt: SM-liigassa muhii jättisensaatio – tässä neljä suurinta selitystä

    6. 6

      Kesäajasta luopumista vaaditaan kansalaisaloitteella – muutoksen tiellä on EU-direktiivi 2000/84/EY

    7. 7

      Kolmasluokkalaista moitittiin Wilma-viestillä ahkeruudesta: ”Työkirjatehtävien tekeminen liian pitkälle kotona. Ei ole luvallista”

    8. 8

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Muut eivät huoli nurin mennyttä eläkekassaa – lasku lankeamassa kaikille palkansaajille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    3. 3

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    4. 4

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    5. 5

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    6. 6

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    7. 7

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    8. 8

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    9. 9

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    10. 10

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Turvapaikanhakija livahti naisten puolelle uimahallissa Oulussa – alastomat naiset hämmentyivät

    4. 4

      Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

    5. 5

      Liigastudio juuri nyt: SM-liigassa muhii jättisensaatio – tässä neljä suurinta selitystä

    6. Näytä lisää