Digitoday

Digitaaliselle universumille ei löydy riittävästi tilaa

Julkaistu: , Päivitetty:

Digitaalisen tiedon määrä räjähti viime vuonna 800 miljardiin gigatavuun, mutta tallennustilan kasvu ei pysynyt perässä – ja pahempaa on luvassa.

Tutkimusyhtiö IDC:n neljättä kertaa tekemä tutkimus digitaalisen tiedon määrästä katsoo jo vuoteen 2020 asti. Viime vuonna digitaalinen universumi oli 800 miljardia gigatavua, kun se vuotta aiemmin oli "vain" 487 miljardia gigatavua.

Seuraavan kymmenen vuoden aikana digitaalisen tiedon määrä on enemmän kuin nelikymmenkertaistumassa. Haasteet tietohallintojohtajille ovat mittavat.

Yksi suuri ongelma on, että käytettävissä oleva tallennustila kasvaa hitaammin kuin tiedon määrä. Viime vuonna luotiin 35 prosenttia enemmän digitaalista tietoa kuin sitä voitiin tallentaa, ja muutaman vuoden kuluessa luku nousee jo yli 60 prosenttiin.

Kaikkea digitaalista tietoa ei toki ole tarkoitettu säilytettäväksi, hyvänä esimerkkinä vaikkapa kehnot otokset digikameralla. Siltikin pysyvää tallentamista vaativan tiedon määrä kasvaa eksponentiaalisesti, IDC varoittaa.

Henkilöstö ja
raha laahaavat

Tietohallintojohtajia odottaa hankala vuosikymmen digitiedon määrän kohotessa 44-kertaiseksi vuosien 2009 ja 2020 välillä. Samaan aikaan henkilöstön ja sijoitettavan rahan määrä tämän digitaalisen universumin hallitsemiseksi on kasvamassa vain 1,4-kertaiseksi.

– Tämän pitäisi tehdä tietohallintojohtajille ja liiketoimintajohdolle selväksi, että suuri osa heidän uriensa seuraavasta kymmenestä vuodesta kuluu tämän epäsuhdan aiheuttaman haasteen parissa, IDC kirjoittaa.

It-johdon tehtävälistaan kuuluu muun muassa parempien hakumenetelmien kehittäminen oikean tiedon helpommaksi löytämiseksi. Lisäksi tarvitaan uusia työkaluja ja asiantuntemusta muun muassa yksityisyyden ja tietoturvan suojelemiseksi.

Tietohallinnon on ravisteltava ylin johtoporras havahtumaan kestämättömään tilanteeseen datakuormituksen kasvaessa.

Zettatavu
rikki

Kuluvana vuonna digitaalinen universumi on rikkomassa zettatavun rajan yltämällä 1,2 zettatavuun tai 1,2 biljoonaan gigatavuun. Tänä vuonna syntyvä tieto vastaa 75 miljardia täyteen ladattua 16 gigatavun Applen iPodia, tai kaikkien maapallon asukkaiden jatkuvaa Twitter-viestintää sadan vuoden ajan.

Vuonna 2020 puhutaan jo 35 biljoonasta gigatavusta.

Tutkimuksen The Digital Universe Decade – Are You Ready? tilasi vanhaan tapaan tallennusratkaisuja myyvä EMC.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    2. 2

      Seppälää haetaan konkurssiin

    3. 3

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    4. 4

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    5. 5

      ”Se oli se, mikä oli pelottavaa” – naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    6. 6

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    7. 7

      Olympiavoittaja puhui avoimesti Yhdysvaltoja ravistelleesta hyväksikäyttöskandaalista – ”Hirviö”

    8. 8

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    9. 9

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    10. 10

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    3. 3

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    4. 4

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    5. 5

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    6. 6

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    7. 7

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    8. 8

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    9. 9

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    10. 10

      Tosi-tv-tähti Tia Kiuru avoimena blogissaan – vaihtoi avioliiton useampaan poikaystävään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    2. 2

      Seppälää haetaan konkurssiin

    3. 3

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    4. 4

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    5. 5

      ”Se oli se, mikä oli pelottavaa” – naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    6. Näytä lisää