Digitoday

Kiinan sensuuri iski myös domain-rekisteröintiin

Julkaistu: , Päivitetty:

Maailman suurin domain-nimien rekisteröintiin erikoistunut yritys GoDaddy on päättänyt lopettaa uusien osoitteiden rekisteröinnin Kiinassa. Syynä on uusi laki, jonka tavoitteena on tiukentaa Kiinan viranomaisten valvontaa netissä.

Yhdysvaltalainen, maailman suurin domain-rekisteröintiä ja ylläpitoa tarjoava yhtiö GoDaddy lopettaa uusien domain-nimien rekisteröinnin Kiinassa.

Yhtiön päätös johtuu tuoreesta muutoksesta Kiinan lakiin. Uuden lain mukaan domain-nimiä rekisteröivän yrityksen on otettava värivalokuva jokaisesta asiakkaasta, joka rekisteröi uuden domainin. Tämän lisäksi rekisteröijän on hankittava kiinalaisilta asiakkailta henkilökohtaisesti allekirjoitetut sopimuslomakkeet sekä yritykseltä kopion yritysrekisteristä ja muita tositteita.

GoDaddy-yhtiössä huolestuttiin varsinkin lain kohdasta, jonka mukaan sen olisi pitänyt lähettää asiakkailta kerätyt tiedot Kiinan internetiä valvovalle CNNIC-yksikölle arviointia varten.

Lisäksi laki tuli voimaan takautuvasti, joten GoDaddya on vaadittu toimittamaan yhtä tarkat tiedot myös jo olemassa olevista asiakkaistaan. Jos tietoja ei jonkin domain-nimen rekisteröijästä toimiteta, Kiina lopettaa domainin.

– Kiinan viranomaisten toimenpiteiden tarkoituksena oli meidän mielestämme valvoa entistä tiukemmin kiinalaisten asiakkaiden domain-nimien rekisteröintiä, totesi johtaja Christine Jones GoDaddy-yhtiöstä Networkworld-lehden mukaan.

– Olemme huolestuneita yksityisten henkilöiden turvallisuudesta, mihin CNNIC:n uudet vaatimukset vaikuttavat.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yhdysvaltojen liittolaiset järkyttyivät Trumpin kommenteista – jopa Ranskan äärioikeisto tuomitsee

    2. 2

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    3. 3

      Nainen hukkasi timanttisormuksensa – 13 vuoden päästä kasvimaalla odotti uskomaton yllätys

    4. 4

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    5. 5

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    6. 6

      Palvottu plusmalli julkaisi kuvan, jollaisia mallit harvoin someen laittavat – esittelee uhkeat luomukurvinsa

    7. 7

      Dopingtuomio ei ole Therese Johaugin ainoa huoli: miljoonahuvilan osto toi mukanaan ongelman

    8. 8

      Tällainen on Trumpin uusi viestintäpäällikkö: Entinen malli ja näyttelijä

    9. 9

      Toni Wirtanen huomasi vaimonsa käytöksessä hälyttävän muutoksen – Jannika B:n masennus paljastui salakavalasti

    10. 10

      Dinosaurusten evoluutiossa ratkaistiin jättiarvoitus – mysteerin puuttunut palanen on omituinen ”Frankenstein dinosaurus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    2. 2

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    3. 3

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    4. 4

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    5. 5

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    6. 6

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    7. 7

      Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

    8. 8

      Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

    9. 9

      Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

    10. 10

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yhdysvaltojen liittolaiset järkyttyivät Trumpin kommenteista – jopa Ranskan äärioikeisto tuomitsee

    2. 2

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    3. 3

      Nainen hukkasi timanttisormuksensa – 13 vuoden päästä kasvimaalla odotti uskomaton yllätys

    4. 4

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    5. 5

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    6. Näytä lisää