Digitoday

Valikko

EU ei tuominnut Googlea tuotemerkkien loukkauksesta

Julkaistu: , Päivitetty:

EU-tuomioistuimen mukaan Google ei loukannut LVMH:n tuotemerkkejä AdWords-palvelussaan. Googlea voidaan silti syyttää eri maiden oikeusistuimissa.

Googlen ja ylellisyystuotteisiin erikoistuneen LVMH Moet Hennessy Louis Vuitton -yhtiön kiista ei saanut selkeää ja lopullista ratkaisua EU:n tuomioistuimelta.

Google sai silti osavoiton, sillä tuomioistuimen mukaan hakukoneyhtiö ei ole syyllistynyt tuotemerkkien loukkaukseen myymällä tuotemerkkien nimiä mainostajille Adwords-palvelussa.

LVMH syytti jo vuonna 2003 Googlea siitä, että hakukoneyhtiö käytti LVMH:n omistamien tuotteiden nimiä hakusanamainontaa myyvässä palvelussaan. Hakukoneen käyttäjät saattoivat LVMH:n tuotteita hakiessaan päätyä hakutulosten oheen tulevien mainoslinkkien kautta esimerkiksi LVMH:n kilpailijoiden tai tuoteväärentäjien sivuille.

Toisaalta Google ei saanut täyttä vapautusta, sillä EU-tuomioistuimen mukaan eri maiden oikeusistuimen ratkaistavaksi jää, tiesikö Google ongelmista tuotemerkkien nimien käytössä.

Hakukoneet voivat silti olla vastuullisia, jos ne tietävät linkkiensä johtavan tuotemerkkiä rikkoville sivustoille, mutta eivät silti poista linkkejä.

Googlen ja LVMH:n tapaus on ensimmäinen kerta, kun EU-tuomioistuin ottaa kantaa tuotemerkkeihin ja hakusanamainontaan.

Vuonna 2003 pariisilainen tuomioistuin määräsi Googlen maksamaan 300 000 euroa LVMH:lle tuotemerkkien loukkauksesta. Google valitti päätöksestä Ranskan eri oikeusasteissa, kunnes kiista vuonna 2008 päätyi EU-tuomioistuimen käsiteltäväksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

    4. 4

      Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

    5. 5

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    6. 6

      Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

    7. 7

      Jimi, 12, rakensi juhannuksen näppärimmän tee-se-itse-grillin ja säästi 15 senttiä: ”Päihittää megagrillit”

    8. 8

      Vesan mökkipihalla tapahtunut ”kylmäverinen rikos” tallentui videolle – pääepäilty on ketterä ja katala peto

    9. 9

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    10. 10

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    2. 2

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    3. 3

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    4. 4

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    5. 5

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    6. 6

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    7. 7

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    8. 8

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    9. 9

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    10. 10

      Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

    4. 4

      Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

    5. 5

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    6. Näytä lisää