Digitoday

Google-haut loppuvat lähes varmasti Kiinassa

Julkaistu: , Päivitetty:

Internet-yhtiö Google on päätymässä Kiinan hakupalvelunsa sulkemiseen, mutta pyrkii muuten jatkamaan maassa.

Nimeämätön lähde kertoi talouslehti Financial Timesille, että Google lopettaa kiinalaisen internet-hakupalvelunsa 99,99 prosentin varmuudella. Neuvottelut Kiinan valtion kanssa ovat ajautuneet ilmeiseen umpikujaan.

Google ilmoitti kaksi kuukautta sitten, että se aikoo lopettaa sensuurin Kiinan palvelussaan. Yhtiö ymmärsi, että päätös voi johtaa hakukoneen ja yhtiön toimistojen sulkemiseen. Kiina teki viimeksi perjantaina selväksi, ettei se hyväksyisi sensuurin lopettamista.

Päätös hakukoneen sulkemisesta saatetaan tehdä hyvinkin pian, mutta toteutus voi viedä aikaa. Google haluaa lähteen mukaan muun muassa varmistaa, että paikalliset työntekijät eivät joutuisi viranomaisten koston kohteeksi.

Google ei ole 30 prosentin osuudellaan johtava hakukone Kiinassa. Käytetyin on paikallinen Baidu. Googlen kilpailija Microsoft on ilmoittanut, että se aikoo jatkaa toimintaansa Kiinassa. Googlekin haluaa jatkaa läsnäoloaan maassa, missä sillä on muun muassa tutkimuskeskus.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi ampui puukottajaa alavartaloon – Sairaanhoitopiirin johtaja: ”Jos luoti osuu nivusen alueelle, verenvuoto voi olla runsasta”

    2. 2

      Yle: Useita kiinniotettuja Turun puukotukseen liittyen

    3. 3

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    4. 4

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    5. 5

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    8. 8

      KRP: Puukotuksesta lisätietoja piakkoin

    9. 9

      Taloyhtiö ei suostunut maksamaan 5000:ta euroa vesivahingosta – riidasta tulikin lähes kymmenkertainen lasku

    10. 10

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    6. 6

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    7. 7

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    8. 8

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    9. 9

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    10. 10

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    7. 7

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    10. 10

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi ampui puukottajaa alavartaloon – Sairaanhoitopiirin johtaja: ”Jos luoti osuu nivusen alueelle, verenvuoto voi olla runsasta”

    2. 2

      Yle: Useita kiinniotettuja Turun puukotukseen liittyen

    3. 3

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    4. 4

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    5. 5

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    6. Näytä lisää