Digitoday

Elisa Viihde hakee imua formuloista

Julkaistu: , Päivitetty:

Nopeaan laajakaistaan yhdistettävä Elisan televisiopalvelu saa valikoimiinsa formulat. Kauden ensimmäiset kisat jäävät kuitenkin näkemättä.

Telekonserni Elisa kertoo terästävänsä laajakaistan ja television yhdistävää Viihde-palveluaan F1-paketilla. Se on ensimmäinen tulos MTV Median ja Elisan sisältöyhteistyöstä.

Formula 1 -sisältökokonaisuus on alkavalla formulakaudella saatavilla MTV3 Katsomon lisäksi Elisa Viihteestä. Lisäksi Viihde-asiakkaat voivat katsoa nettitelevisio Katsomon sisältöjä omasta televisiostaan ennen kesää, Elisa lupaa.

Elisa Viihteen katsojat voivat valita televisioon katsottavaksi varsinaisen kisalähetyksen lisäksi muun muassa erillisen näkymän in-car -kameran avulla. Ensimmäisiä F1-kilpailuja Elisa Viihteestä pääsee seuraamaan huhtikuussa, joten formulakauden kaksi ensimmäistä osakilpailua jäävät näkemättä.

Elisan ja MTV:n edustajat eivät olleet tavoitettavissa selittämään myöhästymistä. Epäselvää myös on, onko F1-paketilla vaikutuksia Elisa Viihteen hinnoitteluun. Formulakisoja on voinut aiemmin katsoa Elisa Viihteessä hankkimalla maksullinen MTV3 Kanavapaketti.

Sonera on parhaillaan käynnistelemässä Elisa Viihteen kanssa kilpailevaa palvelua. Soneran Koti TV:n valtteina mainostetaan muun muassa musiikkipalvelu Spotifyn maksullista versiota.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi: Barcelonan pääepäilty ammuttu

    2. 2

      Barcelonan terrori-iskun tekijän epäillään tappaneen amatöörijalkapalloilijan autoonsa pakomatkallaan

    3. 3

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    4. 4

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    5. 5

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    6. 6

      Turvakameran video: Asiakas kävi poliisin kimppuun Salessa

    7. 7

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    8. 8

      Terrorismirikoksesta epäillyn naapuri kertoo poliisioperaatiosta Kaarinassa – havahtui poliisin ääneen kesken puhelinkeskustelun

    9. 9

      Yle: Turun terroriteon pääepäilty oli saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen

    10. 10

      Suojelupoliisi sai Turun puukotuksista epäillystä vihjeen – tämän takia konkreettisiin toimiin ei ryhdytty

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    3. 3

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    4. 4

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    5. 5

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    6. 6

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    7. 7

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    8. 8

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    9. 9

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    10. 10

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi: Barcelonan pääepäilty ammuttu

    2. 2

      Barcelonan terrori-iskun tekijän epäillään tappaneen amatöörijalkapalloilijan autoonsa pakomatkallaan

    3. 3

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    4. 4

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    5. 5

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    6. Näytä lisää