Digitoday

Valikko

Toyota-autojen mustat laatikot eivät aukea Suomessa

Useissa Suomeen tuoduissa Toyota-autoissa voi olla poikkeavia ajotilanteita taltioiva EDR-laitteisto, niin kutsuttu musta laatikko. Kolarien jälkeen niistä voisi saada selville, miten kovaa kuski on kaahaillut ennen rysäystä. Maahantuoja ei kuitenkaan osaa avata näitä tallentimia.

Japanilainen Toyota on jo vuodesta 2001 asti asentanut esimerkiksi Yhdysvalloissa myytäviin autoihinsa Event Data Recordereita, EDR-tallennuslaitteita.

Ajonhallintajärjestelmän yhteydessä olevat boksit taltioivat poikkeuksellisissa ajotilanteissa ja kolareissa muutaman sekunnin ajan tietoja auton nopeudesta, kaasupolkimen ja jarrun asennosta sekä kuskin turvavyön käytöstä.

Toisin kuin lentokoneiden mustat laatikot, EDR-järjestelmä ei kuitenkaan taltioi ohjaamopuheita.

Järjestelmästä on noussut Yhdysvalloissa kohua Toyotoista paljastuneiden, kolareihin johtaneiden poljinvikojen vuoksi.

Amerikkalaismedia on vihjannut, että Toyota olisi salaillut mustien laatikoiden kolariautoista tallentamia tietoja.

Toisin kuin monet muut autonvalmistajat, Toyota ei ole tähän asti luovuttanut ulkopuolisille EDR-tallentimien avaamiseen sopivia tietokoneohjelmia.

Maahantuojakaan ei tunne
Toyotan tallennuslaitteita

Toyotan Suomen-maahantuojalta kerrotaan, että yritys ei tiedä varmasti, missä kaikissa tänne tuoduissa Toyotan malleissa on tallennuslaitteistoja, ja mitä kaikkea niiden muistiin kertyy.

Todennäköisesti EDR-bokseja on ainakin uusimmissa Prius-hybrideissä sekä kalleimmissa Toyota-malleissa.

Suomalaisten kolarien jälkiselvittelyyn mustista laatikoista ei ole apua. Toyota Motor Finland myöntää, ettei se tällä hetkellä pystyisi luovuttamaan tallentimiin kertyvää dataa edes poliisille.

Maahantuojalla ei nimittäin ole ainuttakaan sopivaa tietokonetta, jolla autojen tallennintietoja pääsisi lukemaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Räikkönen ja Bottas taistelevat voitosta, toinen Red Bull hyytyi jo ennen starttia – IS seuraa Australian GP:tä

    2. 2

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    3. 3

      Venäjän ulkoministeriö: Nämä suomalaiset sukunimet kuulostavat härskeiltä venäläiseen korvaan

    4. 4

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    5. 5

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    6. 6

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    7. 7

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    8. 8

      Suomen poliisi on helisemässä valeuutisten kanssa – poliisiylijohtaja: ”Pystymme puuttumaan vain jäävuoren huippuihin”

    9. 9

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    10. 10

      Vastustaja teki kehässä Haapojalle tunnustuksen – ”Siinä kohdassa tunsi itsensä aika vanhaksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    2. 2

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    3. 3

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    4. 4

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    5. 5

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    6. 6

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    7. 7

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    8. 8

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    9. 9

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    10. 10

      Mikroaaltouuni on yksi keittiön pahimmista törkypesistä – Näin teet näppärän tehopesun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Räikkönen ja Bottas taistelevat voitosta, toinen Red Bull hyytyi jo ennen starttia – IS seuraa Australian GP:tä

    2. 2

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    3. 3

      Venäjän ulkoministeriö: Nämä suomalaiset sukunimet kuulostavat härskeiltä venäläiseen korvaan

    4. 4

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    5. 5

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    6. Näytä lisää