Digitoday

Vanjoki: N97:n ongelmat yllättivät Nokian

Julkaistu: , Päivitetty:

Nokian markkinoista vastaavan johtajan Anssi Vanjoen mukaan N97-puhelin on ollut Nokialle myyntimenestys, mutta sen käytettävyys on ollut kuluttajille suuri pettymys. Yhtiö on nyt korjannut virheensä, kertoo Vanjoki.

Nokian markkinoista vastaava johtaja Anssi Vanjoen mukaan viime viime kesänä kauppoihin toimitetun N97-puhelimen saama kritiikki yllätti Nokian.

– N97 on ollut meille valtava menestys toimitusmäärien ja sillä ansaitun rahan suhteen, mutta valtava pettymys kuluttajien käyttökokemuksen suhteen. Se oli jotain mitä emme odottaneet, Vanjoki kertoo All About Symbian -blogille antamassaan haastattelussa.

– Sitä sattuu suurellekin yritykselle, kuten Nokialle, silloin tällöin tarkasta laadunvarmistuksesta huolimatta. Jotain lipsahtaa, yksi asia huomataan, se johtaa toiseen, joka korjataan, ja lopulta vain pahennetaan asiaa, ja niin edelleen. Tämä on ollut meille uskomaton kehä, jonka korjaaminen ja lieventäminen on vienyt aivan liian paljon aikaa.

Vanjoen mukaan viat on nyt korjattu, ja yhtiö on ottanut N97:n kehityksessä tehdyistä virheistä opikseen. Yhtiöltä on tulossa N97:lle uusi laiteohjelmisto, joka parantaa käytettävyyttä. Laitteen jo ostaneet voivat saada päivityksen verkon kautta, ilman puhelimen liittämistä tietokoneeseen.

Ohjelmistoa testattiin paitsi Nokian sisäisesti, myös oikeiden käyttäjien parissa.

– Ennenkuin päästimme sen muualle, julkaisimme sen markkinalla, jota on helppoa hallita ja joka on kaukana: Me julkaisimme sen Norjassa, Vanjoki sanoo.

Tuskallinen kokemus on Vanjoen mukaan nyt takana. Yhtiö on kehittänyt laadunvarmistustaan laitteiden ja ohjelmistojen kehityksen joka vaiheessa. Kokemuksesta saadut opit on hyödynnetty Symbian-käyttöjärjestelmän seuraavan version, Symbian^3:n kehityksessä.

– Me olemme ottaneet opiksemme, ja kun Symbian^3 tulee julki, voit olla varma, että se on täydellinen, Vanjoki sanoo.

Vanjoen mukaan yhtiö yritti liian kauan pärjätä Symbian-käyttöjärjestelmän edellisellä versiolla.

– N97:ssä venytimme ohjelmistoa liian pitkälle, vaikka sitä ei olisi pitänyt venyttää. Kun jotain venyttää joka kulmasta, se ei enää kestä. Ja siksi jopa kaiken paikkaaminen oli työläämpää kuin ajatelimme.

Nokia on julkistanut N97-puhelimelle firmware-päivityksiä myös aiemmin, joissa on korjattu muun muassa akunkestoa, muistinhallintaa ja kosketusnäytön herkkyyttä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    2. 2

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Yksi henkilö kuollut, poliisi etsii epäiltyjä

    3. 3

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    4. 4

      Poliisit partioivat kauppakeskuksessa Raisiossa – toimitusjohtaja: ”täällä ei ole mitään hätää”

    5. 5

      Useita puukotettu Turussa – poliisi etsii lisää mahdollisia tekijöitä Turussa

    6. 6

      Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä – poliisi ampunut yhtä epäiltyä

    7. 7

      Poliisi pyytää tietoa Turun tapahtumista – tiedotustilaisuus kello 19

    8. 8

      Skimmausliigan katala suunnitelma Pirkanmaalla epäonnistui – Poliisi IS:lle: teot on organisoitu ulkomailta

    9. 9

      Useita puukotettu Turussa, poliisi pyytää välttämään keskustaa

    10. 10

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    2. 2

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Yksi henkilö kuollut, poliisi etsii epäiltyjä

    3. 3

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    4. 4

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    5. 5

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    6. 6

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    7. 7

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    8. 8

      Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – poliisi vie sivullisia museosta suojapaikkaan

    9. 9

      Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

    10. 10

      Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä – poliisi ampunut yhtä epäiltyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    2. 2

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    3. 3

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Yksi henkilö kuollut, poliisi etsii epäiltyjä

    4. 4

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    5. 5

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    6. 6

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    7. 7

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    8. 8

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    9. 9

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    10. 10

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    2. 2

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Yksi henkilö kuollut, poliisi etsii epäiltyjä

    3. 3

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    4. 4

      Poliisit partioivat kauppakeskuksessa Raisiossa – toimitusjohtaja: ”täällä ei ole mitään hätää”

    5. 5

      Useita puukotettu Turussa – poliisi etsii lisää mahdollisia tekijöitä Turussa

    6. Näytä lisää