Digitoday

Valikko

Suomalaisvanhemmat taitavat netin parhaiten

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomalaiset vanhemmat pitävät itseään taidokkaina suunnistajina tiedon valtaväylillä. Eivätkä lasten mielipiteet ole ristiriidassa.
Suomalaisvanhemmat päihittävät muut eurooppalaiset internetin käyttötaidoissa, Microsoftin ja Meidän Perhe -lehden tutkimukset kertovat.

Kolme neljästä vanhemmasta arvioi taitonsa hyviksi tai erittäin hyviksi. Kaksi kolmannesta lapsista lapsesta arvioi vanhempansa nettitaidot hyviksi tai erittäin hyviksi.

Yli 80 prosenttia vanhemmista seuraa lastensa netinkäyttöä, ja reilu neljännes on huolissaan sosiaalisten medioiden mahdollisista vaaroista. Siltikin viidennes 10–12-vuotiaiden lasten vanhemmista kertoo lapsensa olevan mukana Facebookissa, vaikka palvelun virallinen ikäraja on 13 vuotta.

Nettiä rajoitetaan etenkin sijoittamalla tietokone helposti valvottavaan paikkaan.

Internet tutuksi
viimeistään 8-vuotiaana

Suomalaisvanhempien käyttötottumuksia tutkittiin TNS Gallupin toteuttamalla kyselytutkimuksella, johon vastasi 1138 vanhempaa. Lisäksi tehtiin Euroopan laajuinen kysely Microsoftin MSN-sivuilla 11 maassa. Siihen otti osaa sekä lapsia että vanhempia.

Yli puolet suomalaislapsista aloittaa internetin käyttämisen viimeistään kahdeksanvuotiaana. Lisäksi yli puolella alle 18-vuotiaista on kokemuksia tuntemattoman henkilön yhteydenotosta jossakin sosiaalisen median palvelussa.

– Tutkimuksen tulos näyttää positiiviselta, mutta sekä vanhempien että lasten nettiosaamista pitää edelleen parantaa ja ylläpitää, kommentoi Microsoftin tietoturvajohtaja Kimmo Bergius tiedotteessa.

Tänään vietetään Tietoturvapäivää Suomessa ja kymmenissä muissa maissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

    2. 2

      Ville nukkui viime yön ulkona aurinko­tuolissa – hotelli Kosilla kärsi vaurioita järistyksessä: ”Halkeamat ovat koko seinän korkuisia”

    3. 3

      Yleisurheilun MM-joukkue jäämässä hälyttävän pieneksi – yksi selitys naisurheilijoiden ravinto-ongelmat

    4. 4

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    5. 5

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    6. 6

      Upea herttuatar Catherine sädehti prinssi Williamin rinnalla – eivät saaneet silmiään irti toisistaan

    7. 7

      Perheetön iskelmälegenda Annikki Tähti siunattiin haudan lepoon muusikkoystävien ympäröimänä

    8. 8

      Kuin 214 vuotta sitten: Putinin vierailu Punkaharjulle kulkee tsaari Aleksanteri I:n jalanjäljissä

    9. 9

      Syyte: Ex-kumppaninsa vahingoittamista valmistellut urheilutoimittaja lähetti hyytäviä viestejä – ”Elämästäsi tulee lyhyt, onneton tai mieluusti molempia”

    10. 10

      Maanjäristys ravisteli Kosin lomasaarta – ainakin kaksi kuollut, useita loukkaantunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    2. 2

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    3. 3

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    4. 4

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    5. 5

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    6. 6

      Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

    7. 7

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    8. 8

      Uskomattoman tiimalasivartaloista venäläismallia kehutaan uudeksi Kim Kardashianiksi – väittää itse olevansa kauniimpi kuin kuuluisa tosi-tv-tähti

    9. 9

      Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

    10. 10

      Anna: Tangokuningatar koki uskottomuutta ja julmuutta ex-kumppanien kanssa – ”Mies onnistui syyllistämään minua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    10. 10

      Räikkösellä musertava keskustelu tallin kanssa – ”En tiedä, mitä sanoa...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

    2. 2

      Ville nukkui viime yön ulkona aurinko­tuolissa – hotelli Kosilla kärsi vaurioita järistyksessä: ”Halkeamat ovat koko seinän korkuisia”

    3. 3

      Yleisurheilun MM-joukkue jäämässä hälyttävän pieneksi – yksi selitys naisurheilijoiden ravinto-ongelmat

    4. 4

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    5. 5

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    6. Näytä lisää