Digitoday

Työantaja vaatii DNA-kiistaan kovempia sakkoja

Julkaistu: , Päivitetty:

Työtuomioistuin on tuominnut Toimihenkilöunionin (TU:n) joulukuussa aloittaman, DNA-konsernia koskevan työtaistelun viisi kertaa laittomaksi. Työtaistelu jatkuu silti. Työantajajärjestöjen mielestä hyvityssakot ovat liian pieniä.

Työtuomioistuin on saanut telekonserni DNA:sta lähes kanta-asiakkaan. Toimihenkilöunioni (TU) aloitti DNA-konsernia koskevan työnseisauksen, johon kuului myös ulosmarsseja ja myymälöiden sulkemisia.

Työtuomioistuimen tuomittua viikko myöhemmin työtaistelun laittomaksi ensimmäistä kertaa Toimihenkilöunioni laajensi toimenpiteitään asettamalla DNA-konserniin liittyvät muiden operaattoreiden työt saartoon.

Työnantajajärjestöjen kanteiden johdosta työtuomioistuin on todennut DNA-taistelut laittomiksi jo viisi kertaa. Ensimmäisestä työtaistelusta TU joutui maksamaan hyvityssakkoa 8 000 euroa. Sen lisäki Tieto- ja tekniikka-alojen työnantajaliiton TIKLI on sanut korvausta 14 000 ja 21 000 euroa. Energiateollisuuden saamat hyvityssakot ovat 5 000 ja 7 500 euroa.

Työnantajajärjestöt ja keskusteliitto EK pitävät sakkoja liian pieninä. DNA:n työtaistelu ei ota loppuakseen tuomioista huolimatta. 

– Enimmäismäärä hyvityssakoissa on työtuomioistuimessa 28 300 euroa. Jos laiton työtaistelu ei lopu tuomion jälkeen, hyvityssakkoa voidaan määrätä uudelleen periaatteessa niin monta kertaa, että työtaistelu päättyy. Paraikaa työtuomioistuimessa on jälleen kaksi uutta hyvityssakkokannetta vireillä, kertoo TIKLI tiedotteessaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    2. 2

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    3. 3

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    4. 4

      Lentofarssi Samokseen jatkuu: kaksi päivää hukattu, lomailijoita hotelleissa Lahdessa ja Salossa

    5. 5

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    6. 6

      Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

    7. 7

      Jokerien superjunnu räväytti hattutempun KHL-avauksessa – katso kaikki Tolvasen maalit!

    8. 8

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    9. 9

      Viranomainen tarkasti Onnibusin: yhdessä kuussa ajettiin 25 000 kilometriä ilman kuljettajakorttia

    10. 10

      SPR: Turvapaikanhakijoita uhkailtu Turun puukotuksen jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    3. 3

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    4. 4

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    5. 5

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    6. 6

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    7. 7

      190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    8. 8

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    9. 9

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    10. 10

      Tanskan poliisi: Juutinraumasta löytynyt silvottu ruumis on kadonnut ruotsalaistoimittaja Kim Wall

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    2. 2

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    3. 3

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    4. 4

      Lentofarssi Samokseen jatkuu: kaksi päivää hukattu, lomailijoita hotelleissa Lahdessa ja Salossa

    5. 5

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    6. Näytä lisää