Digitoday

Valikko

EU jatkaa tilisiirtotietojen luovutusta Yhdysvalloille

Julkaistu: , Päivitetty:

Yhdysvallat saa jatkossakin kansainvälisten tilisiirtojen tietoja EU-alueelta. Yhdysvaltojen ja EU:n yhteistyö on osa vuonna 2001 aloitettua terroristien jäljitysohjelmaa.

EU ja Yhdysvallat tarvitsivat uuden sopimuksen kansainvälisten tilisiirtotietojen luovuttamisesta, sillä maailmanlaajuinen pankkien välinen tiedonsiirtoverkko SWIFT (Society for Worldwide Interbank Financial Telecommunication) luopuu ensi vuoden alussa EU:n sisäisiä rahansiirtoja koskevien tietojen tallettamisesta Yhdysvaltoihin.

EU:n oikeus- ja sisäasioiden neuvoston hyväksymällä sopimuksella taataan, että tiedot kansainvälisistä tilisiirroista luovutetaan jatkossakin Euroopasta Yhdysvaltojen valtiovarainministeriön terrorismin rahoituksen jäljittämisohjelmalle (Terrorist Finance Tracking Program, TFTP).

Sopimus on voimassa yhdeksän kuukautta. Sopimus tarvitsee vielä Euroopan parlamentin hyväksynnän.

Kansainvälisten tilisiirtotietojen luovuttamista Euroopasta Yhdysvaltoihin perustellaan sillä, että  jäljittämisohjelma auttanut myös EU:ta torjumaan terrorismia Euroopassa.

Vuonna 2001 salaisena aloitettu yhteistyö vuoti  julkisuuteen vuonna 2006, jonka jälkeen sen on arvosteltu vaarantavan eurooppalaisten yksityisyydensuojan ja yritysten liikesalaisuudet.

Oikeusministeriön tiedotteen mukaan sopimuksella halutaan varmistaa, että tietojen käsittelyssä noudatetaan riittävää tietosuojan tasoa. Riittävä tietosuojan taso on edellytys, jotta henkilötietoja voidaan siirtää EU:n ulkopuolelle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Manchesterin iskusta epäillään Salman Abedia

    2. 2

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    3. 3

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    4. 4

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    5. 5

      Autoilija jyräsi lastenvaunuja työntäneen äidin suojatiellä

    6. 6

      Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

    7. 7

      Jesse Puljujärven pomo: ”Hän oli todella turhautunut”

    8. 8

      Perheen suuri suru: Roger Moore kuoli syöpään – tytärpuoli menehtyi samaan sairauteen vain 10 kuukautta sitten

    9. 9

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    10. 10

      Oppilaita pakotettu laulamaan virsiä ja rukoilemaan ruokailussa – Uskonnottomat kantelivat Hyllykallion koulusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    2. 2

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    3. 3

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    4. 4

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    5. 5

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    6. 6

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    7. 7

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    8. 8

      Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

    9. 9

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    10. 10

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    2. 2

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Manchesterin iskusta epäillään Salman Abedia

    2. 2

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    3. 3

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    4. 4

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    5. 5

      Autoilija jyräsi lastenvaunuja työntäneen äidin suojatiellä

    6. Näytä lisää