Digitoday

Valikko

Wikipedia kiistää huhut avustajien joukkopaosta

Julkaistu: , Päivitetty:

Verkon vapaa tietosanakirja Wikipedia yrittää kumota huhuja, joiden mukaan se menettää kirjoittajia tuhansittain joka kuukausi.

Wikipedian Erikit Moeller ja Zachte ottavat kantaa keskusteluun palvelun avustajien oletetusta joukkopaosta.

– Wikipediaan kirjoittavien ihmisten määrä käväisi huipussaan noin kaksi ja puoli vuotta sitten, aleni hieman vähän aikaa ja on pysynyt sen jälkeen vakaana. Joka kuussa jotkut lopettavat, ja joka kuussa uusia tulee tilalle, miehet kirjoittavat.

Kaikki alkoi The Wall Street Journalin artikkelista, jossa tietosanakirjaa muokkaavien vapaaehtoisten avustajien määrän arvioitiin vähentyneen lähes 50 000 hengellä tammi–maaliskuussa tänä vuonna.

WSJ:n luvut olivat peräisin tutkija Felipe Ortegalta, jonka työn Wikipedia tunnustaa. Palvelu kuitenkin huomauttaa laskevansa avustajien määrän eri tavalla kuin Ortega.

Tutkija esimerkiksi laskee avustajaksi jokaisen, joka on tehnyt edes jonkin kokeellisen muutoksen johonkin artikkeliin. Näin on päästy kolmen miljoonan avustajan kokonaislukemaan halki eri kieliversioiden. Mutta Wikipedia laskee henkilön avustajaksi vasta viiden muokkauksen jälkeen. Tällä tavalla laskien avustajia olisi alle miljoona.

Lisää
tarvitaan

Wikipedian Moeller ja Zachte korostavat erityisesti, että Ortegan luvut eivät kerro avustajien todellista määrää määrättynä kuukautena. Tutkija määrittelee avustajan lopettamisen ajankohdan viimeisen tehdyn muokkauksen perusteella. Mutta on mahdotonta ennustaa, onko henkilö lopettanut pysyvästi vai ei.

Ortegan luvut todellisesta osallistumisesta ovat yleisesti ottaen linjassa Wikipedian omien havaintojen kanssa. Tietosanakirja joka tapauksessa kutsuu lisää ihmisiä kirjoittamaan.

– Haluamme lisää ihmisiä liittymään ja muokkaamaan Wikipediaa rikkaammaksi, paremmaksi ja entistä kattavammaksi. Emme tiedä, mikä on vapaaehtoisten "täydellinen" lukumäärä, mutta tiedämme, että haluamme kasvattaa lukemaa merkittävästi nykyisestä, Erik Moeller ja Erik Zachte sanovat.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    2. 2

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    3. 3

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    4. 4

      Palaneen pizzerian omistaja HS:lle: Ravintolaan heitettiin polttopullo

    5. 5

      Norwegian perui lennot: Suomalaisporukka yhä jumissa Kroatiassa – ”Lensimme hotellista pihalle kuin rukkaset”

    6. 6

      Nyt rysähti! USA:n kuulajätti pukkasi hirmutuloksen – paras työntö maailmassa 14 vuoteen

    7. 7

      Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

    8. 8

      Juhannuksen vietto vaatinut ainakin seitsemän kuolonuhria – veneily humalassa päättyi murheellisesti

    9. 9

      Maria Nordin muistelee lapsuuttaan varakkaan isänsä luona – vietti uskomatonta luksuselämää: Iltapala viiden tarjoilijan voimin

    10. 10

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

    3. 3

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    4. 4

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    5. 5

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    6. 6

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    7. 7

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    8. 8

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    9. 9

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    10. 10

      Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    2. 2

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    3. 3

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    4. 4

      Palaneen pizzerian omistaja HS:lle: Ravintolaan heitettiin polttopullo

    5. 5

      Norwegian perui lennot: Suomalaisporukka yhä jumissa Kroatiassa – ”Lensimme hotellista pihalle kuin rukkaset”

    6. Näytä lisää