Digitoday

Valikko

Google ei poista Michelle Obaman pilakuvaa

Yhdysvaltain ensimmäinen nainen Michelle Obama esitetään apinana kuvassa, joka on viikkoja ollut Googlen kuvahaun kärjessä. Yhtiö ei ole poistamassa kuvaa.

Rasistinen kuva löytyy hakusanoilla michelle obama hakutulosten kärjestä Googlen kuvahaussa, mutta ei esiinny normaalissa haussa. Computerworldin mukaan kuva ei mahdu Microsoftin Bing-hakukoneen ensimmäisiin tuloksiin.

Kuvan nousua hakutulosten kärkeen ei ilmeisesti ole saatu aikaan millään Google-pommin tapaisella kikalla. Britannian BBC:n mukaan voi olla, että kuva on rasistisuudessaan saanut aikaan niin paljon huomiota, että se on suosion vuoksi kohonnut ykköseksi.

Aikaisemmin harrastettuja Google-pommeja on purettu uusituilla algoritmeilla, minkä vuoksi taannoinen kestosuosikki "miserable failure" ei ole toiminut enää pitkään aikaan. Nämä hakusanat johtivat aikanaan silloisen presidentin George W. Bushin biografiaan.

Hakutulosten koskemattomuus
tärkeä prioriteetti

Google ei ole poistamassa kuvaa, vaan selittää, että halutulosten koskemattomuus on sille äärimmäisen tärkeä prioriteetti. Vaikka seurauksena voikin välillä olla asiatonta sisältöä.

Yhtiö on liittänyt kuvan yhteyteen sponsoroituna linkkinä huomautuksen, jonka mukaan "joskus hakutuloksemme voivat olla vastenmielisiä. Olemme samaa mieltä".

Huomautusta ja siihen sisältyvää linkkiä tarkentavaan tietoon ei voi nähdä Google.fi:n kautta, vaan ne löytyvät Google.comin kautta tehdyllä haulla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    2. 2

      Äkkikäännös säässä: ennätyksellinen lämpö väistyy, 25 000 ihmistä ilman sähköä

    3. 3

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    4. 4

      Katso 63 kunnan lista: tällä hinnalla kesämökki käy nyt kaupaksi

    5. 5

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    6. 6

      IS seuraa SM-liigan puolivälieriä: TPS nousi tasoihin Helsingissä, HPK ajaa JYPiä takaa

    7. 7

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    8. 8

      Tappara jyräsi Ilveksen –Tampereen paikallissarja nyt tasan

    9. 9

      Anu Saagim räväyttää taas – jakaa Jethro Rostedtille härskin kauneusvinkkinsä: Käyttää spermaa kasvonaamiona

    10. 10

      Yleisö huokaili: Maamme-laulu meni taas vihkoon – nyt HIFK:n ottelussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    3. 3

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    4. 4

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    5. 5

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    6. 6

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    7. 7

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    8. 8

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    9. 9

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    10. 10

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    2. 2

      Äkkikäännös säässä: ennätyksellinen lämpö väistyy, 25 000 ihmistä ilman sähköä

    3. 3

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    4. 4

      Katso 63 kunnan lista: tällä hinnalla kesämökki käy nyt kaupaksi

    5. 5

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    6. Näytä lisää