Digitoday

Valikko

EU vastustaa Oraclen Sun-kauppaa

EU:n kilpailuviranomaiset suhtautuvat nihkeästi ohjelmistoyhtiö Oraclen tekemään Sun Microsystems -kauppaan ja MySQL:n päätymiseen tietokantajätille.

Yrityskauppa saattaisi vaarantaa kilpailun, EU:n komissio sanoo maanantaina antamassaan väitetiedoksiannossa (statement of objections). Kilpailua voi vääristää Sunin hankkiman MySQL:n tietokannan joutuminen Oraclelle.

MySQL on avoimeen lähdekoodiin perustuva tietokanta. Ohjelmaa on kehittänyt suomalainen Michael "Monty" Widenius.

Oraclen mukaan EU:n kannanotossa ei ole ymmärretty tietokantojen kilpailutilannetta eikä avoimen lähdekoodin dynamiikkaa.

Oracle painotti, että sillä on ainakin kahdeksan kilpailijaa tietokantamarkkinoilla, muun muassa IBM ja Microsoft. Oraclen mukaan kilpailuongelmaa ei ole, kun ottaa huomioon kilpailijoiden lukumäärän ja sen, että Oraclen ohjelmistot eivät kilpaile MySQL:n kanssa.

Kauppa sai Yhdysvaltojen viranomaisten hyväksynnän elokuussa.

Sunin MySQL on avoimen lähdekoodin tietokantaohjelmisto, jota ladataan yli 60 000 kertaa päivässä. Usein sitä käytetään pyörittämään nettisivuja. Oraclen tietokannat taas pyörittävät yritysten sovelluksia.

EU:n viranomaisten kannanotto ei välttämättä tarkoita sitä, että kauppa ei voisi toteutua.

EU aloitti kaupan tutkimisen syyskuun alussa ja sen odotetaan tekevän päätöksen 19. tammikuuta mennessä. Saatuaan väitetiedoksiannon Oracle voi pyytää kuulemista, jossa se voi yrittää vakuuttaa, ettei kilpailuongelmia ole.

Oraclen mukaan kauppa olisi tärkeä palvelinmarkkinoiden kilpailulle ja Sunin muiden ohjelmistojen kysynnän vahvistamiselle. Oraclen mukaan Sunin asiakkaat eivät hyödy jatkuvasta epävarmuudesta, jonka EU:n kannanotto aiheuttaa.

Sun kertoi viime kuussa aikovansa vähentää jopa 3 000 työpaikkaa eli noin 10 prosenttia henkilöstöstään. Viime viikolla yhtiö kertoi myyntinsä pudonneen 25 prosenttia kolmannella vuosineljänneksellä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    3. 3

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    4. 4

      Tällainen on Virossa järjestettävien parinvaihtobileiden etiketti – älä tee näitä mokia seksijuhlissa

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Huikeita halkioita, paljaita dekolteita ja näyttävää kimallusta – Kuka oli Jussi-gaalan upein kuningatar?

    7. 7

      Tässä kaikki Jussi-voittajat – IS seuraa kotimaisen elokuvan palkintogaalaa

    8. 8

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    9. 9

      Pihla Viitalan gaalamekossa dramaattinen kaula-aukko – satiinipuvun alla piilee yllätys

    10. 10

      Matkabloggaaja lyttää täysin Helsingin: ”Harmaa, kulahtanut ja turistivihamielinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    5. 5

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    6. 6

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    9. 9

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    10. 10

      Yksi Euroopan vaarallisimmista etsintäkuulutetuista jäi kiinni – piilotteli kotiinsa kätketyn bunkkerin salatilassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    3. 3

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    4. 4

      Tällainen on Virossa järjestettävien parinvaihtobileiden etiketti – älä tee näitä mokia seksijuhlissa

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. Näytä lisää