Digitoday

Valikko

LG ei pidä Nokiaa merkittävänä kilpailijana

Elektroniikkayhtiö LG Electronicsin toimitusjohtaja Nam Yong ei pidä maailman suurinta matkapuhelinvalmistajaa Nokiaa merkittävimpänä kilpailijaan.

Muun muassa matkapuhelimia ja televisioita valmistavan korealaisyhtiön toimitusjohtajan Nam Yongin mukaan kovimmat kilpailija mobiilipuolella ovat yhdysvaltalainen Apple ja kanadalainen Research In Motion (RIM), kertoo sanomalehti The Korea Herald.

Apple ja RIM ovat tulleet tunnetuksi lähinnä iPhone- ja BlackBerry-älypuhelimistaan, ja LG:n toimitusjohtajan lausunto kielineekin lähinnä yhtiön kiinnostuksesta parempikatteisia laitteita kohtaan.

Markkinatutkimusyhtiö Gartner on esimerkiksi arvioinut, että 37 prosenttia kaikista kuluttajille myytävistä matkapuhelimista on älypuhelimia vuonna 2012. Nykyisin älypuhelimet muodostavat noin 14 prosenttia markkinoista.

Gartnerin arvion mukaan matkapuhelinvalmistajat myyvät tänä vuonna 29 prosenttia enemmän älypuhelimia kuin viime vuonna. Kaikkiaan kuluttajille myydään 180 miljoonaa älypuhelinta, tutkimusyhtiö arvioi.

Markkinatutkimusyhtiö IDC:n mukaan LG:n ja toisen korealaisen matkapuhelinvalmistajan Samsungin yhteinen markkinaosuus älypuhelinmarkkinoilla on alle neljä prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    2. 2

      Jari Kurri latasi poikkeuksellisen tiukkaa tekstiä Kanadan pelaajan tökeröstä tempusta: ”Kuvottavaa”

    3. 3

      Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

    4. 4

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    5. 5

      Raju kolari sulki Tampereen Rantatunnelin

    6. 6

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    7. 7

      Ennennäkemätön jätti lipui Helsinkiin – kuvat: kolme kertaa ruotsinlaivaa isompi

    8. 8

      Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

    9. 9

      Kanadan pelaajan MM-finaalin tökerö temppu tyrmättiin – näin pelaaja itse kommentoi ärtyneenä

    10. 10

      Putkifirma munasi liitoksen – katto romahti viisi vuotta myöhemmin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    2. 2

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    3. 3

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    4. 4

      Sami Hedbergin jäähallikeikka sai rajua kritiikkiä yleisöltä – näin koomikko kommentoi esitystään

    5. 5

      Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

    6. 6

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    7. 7

      Iso kyy luikerteli tupaan ja keskeytti Janin elokuvaillan: ”Kuvittelin sihinän tulevan televisiosta”

    8. 8

      Naapurit kertovat: Tällaista elämää siepattu suomalaisnainen on elänyt Kabulissa

    9. 9

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    10. 10

      Bestmanin törkeä puhe Pippan häistä vuoti julkisuuteen – vieraat vaivaantuivat: Rinnasti morsiamen koiraan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    7. 7

      Suosikkijuontaja Jenni Alexandrovalta erikoisen paljastava petikuva – paljaat sääret housuttoman Jussi Heikelän ympärillä

    8. 8

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    9. 9

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    10. 10

      Ilmainen porno palaa televisioon

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    2. 2

      Jari Kurri latasi poikkeuksellisen tiukkaa tekstiä Kanadan pelaajan tökeröstä tempusta: ”Kuvottavaa”

    3. 3

      Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

    4. 4

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    5. 5

      Raju kolari sulki Tampereen Rantatunnelin

    6. Näytä lisää