Digitoday

Valikko

EU pääsi sopuun tiedostonlataajien oikeuksista

Euroopan parlamentti ja neuvosto pääsivät viime yönä sopuun telepaketista, jossa määrätään muun muassa kuluttajien oikeuksista. Päätös ei antanut viranomaisille yksipuolisia oikeuksia katkaista verkkolataajien nettiyhteyksiä, kuten Britannia ja Ranska ovat vaatineet.

EU:n telepaketista päästiin sopuun myöhään viime yönä. Hyväksytty ratkaisu antaa kuluttajille vahvemmat oikeudet kuin EU-komission tekemä ehdotus.

Ratkaisun mukaan viranomaiset eivät saa yksipuolisella päätöksellä katkaista internet-yhteyksiä sellaisilta käyttäjiltä, joita epäillään laittomista tiedostonlatauksista. Asiakkaan internet-yhteys voidaan katkaista vain puolueettoman käsittelyn jälkeen.

Torstaiaamuna Brysselissä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa ratkaisua luonnehdittiin parlamentin voitoksi. Varsinkin EU:n vihreät ja liberaalit ovat ajaneet parlamentissa kuluttajien vahvempia oikeuksia.

Päätöksessä ei kuitenkaan tarkkaan määritellä tapaa, millä puolueeton käsittely järjestetään. Vihreiden edustaja Philippe Lamberts korosti tiedotustilaisuudessa, että päätös vaatii vielä paljon työtä eri maiden lainsäädäntöelimissä.

Ei oikeuden
kautta

Parlamentti tyrmäsi yllättäen viime toukokuussa edellisen kompromissiehdotuksen, jossa viranomaisille olisi annettu suuremmat valtuudet käyttäjien nettiyhteyksien katkaisemiseen.

Viranomaisten vahvempia valtuuksia on vaadittu varsinkin Britanniassa ja Ranskassa.

Tyrmäyksellään parlamentti vaati, että jokainen katkaisutapaus on käytettävä oikeudessa ennen internet-yhteyden mahdollista pimentämistä.

Telepaketin kohtaloa surettiin keväällä Suomessa, koska parlamentin käyttämän sananmuodon katsottiin menevän niin pitkälle, että se häiritsisi jo esimerkiksi käyttäjien tietoturvasta huolehtimista internetissä.

Parlamentti kuitenkin luopui vaatimuksestaan hiljattain, ja yöllinen sopu neuvoston kanssa sinetöi sen, ettei käräjöintiä edellytetä enää.

Liikkumavara
tyydyttää

Uusi muotoilu antaa kansallista liikkumavaraa, ja viestintäneuvos Olli-Pekka Rantala liikenne- ja viestintäministeriöstä uskoo uuden paketin kelpaavan viestintäministeri Suvi Lindénille.

Suomen suhteen Rantala muistuttaa, ettei täällä ole edes ollut vireillä samansuuntaisia lakihankkeita nettiyhteyksien helpoksi katkomiseksi kuin esimerkiksi Ranskassa. Eikä ole edelleenkään hänen tietojensa mukaan.

Uusi
viranomainen

Telepakettiin kuuluu myös päätös perustaa uusi EU:n viranomainen, joka valvoo teleyrityksien toimintaa ja kilpailua.

Telepaketin voimaantulo vaatii vielä virallisen hyväksynnän sekä Euroopan parlamentissa että EU-neuvostossa. Molempien odotetaan tekevän käytännössä sovitun päätöksen vielä marraskuun aikana, EU-parlamentti tiedottaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Oho! Mestarijoukkue Tappara teki oharit kannattajilleen

    2. 2

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    3. 3

      Torijuhlien toinen puoli: Tapparan fanit lähtivät koteihinsa jo hyvissä ajoin ennen keskiyötä – ”Ymmärtäähän sen”

    4. 4

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    5. 5

      Pohjois-Korea tuhoaa kongressirakennus Capitolin uudella propagandavideolla, Valkoinen talokin on tähtäimessä

    6. 6

      Turvapaikanhakijat häiriköivät kauppakeskuksessa – kolme vietiin putkaan

    7. 7

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    8. 8

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    9. 9

      United Airlines ja lentoyhtiön väkivaltaisesti koneesta poistama mies pääsivät sopimukseen korvauksista

    10. 10

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    3. 3

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    4. 4

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    5. 5

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    6. 6

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    7. 7

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    8. 8

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    9. 9

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    10. 10

      Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Oho! Mestarijoukkue Tappara teki oharit kannattajilleen

    2. 2

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    3. 3

      Torijuhlien toinen puoli: Tapparan fanit lähtivät koteihinsa jo hyvissä ajoin ennen keskiyötä – ”Ymmärtäähän sen”

    4. 4

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    5. 5

      Pohjois-Korea tuhoaa kongressirakennus Capitolin uudella propagandavideolla, Valkoinen talokin on tähtäimessä

    6. Näytä lisää