Digitoday

Stoppi DNA:n pinkille riidalle

Julkaistu: , Päivitetty:

Teleoperaattori DNA:n ja teleyhtiö Deutsche Telekomin välinen kiista pinkin värin käyttämisestä on toistaiseksi jäissä. Saksalaisyhtiö on syyttänyt DNA:ta tavaramerkkinsä loukkaamisesta.

DNA kertoi keskiviikkona osavuosikatsauksensa yhteydessä, että Helsingin käräjäoikeus on keskeyttänyt yhtiöiden välisen kiistan käsittelyn.

Yhtiöt ovat kiistelleet pinkistä tavaramerkistä jo yli kaksi vuotta.

Elokuussa tekemänsä päätöksen mukaan oikeus ei käsittele Deutsche Telekomin DNA:ta vastaan nostamaa kannetta tai DNA:n vastakannetta saksalaisyhtiöstä.

– Keskeytys johtuu siitä, että tavaramerkin pätevyys on samanaikaisesti valituksen kohteensa kolmessa ulkomaisessa prosessissa, DNA kertoo osavuosikatsauksessaan.

Käräjäoikeuden päätöksen mukaan Deutsche Telekomin on ilmoitettava, kun käsittelyn jatkumisen esteenä olevat asiat on ratkaistu.

Väri
hiertää

DNA:n ja saksalaisen Deutsche Telekomin kiista ulottuu kevääseen 2007. Tuolloin Deutsche Telekom ja DNA kävivät kirjeenvaihtoa markkinoinnissa käytettävistä väreistä.

Tammikuussa 2008 saksalaisyhtiö jätti Helsingin käräjäoikeudelle haastehakemuksen, jossa se vaatii käräjäoikeutta kieltämään DNA:lta pinkin värin käytön viestintäpalveluiden markkinoinnissa.

Deutsche Telekom vaati myös, että käräjäoikeus määrää DNA:n maksamaan hyvitystä tavaramerkin käyttämisestä – korkojen kera.

Deutsche Telekomin vaatimukset perustuvat tavaramerkkiin, jota sen tytäryhtiö kännykkäoperaattori T-Mobile käyttää markkinoinnissaan.

Deutsche Telekom sai rekisteröityä pinkin ja magentan välimaastossa liikkuvan värin eurooppalaiseksi yhteisötavaramerkiksi vuonna 2000.

Syksyllä 2008 DNA kävi vastahyökkäykseen. Käräjäoikeudelle toimittamassaan vastakanteessa DNA vaati tuomioistuinta mitätöimään yhteisötavaramerkin rekisteröinnin.

Eurooppalaisessa OAMI-tietokannassa Deutsche Telecomin yhteisötavaramerkkiin 212787 liittyvä väri on määritelty magentaksi (RAL 4010 telemagenta).

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    2. 2

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    3. 3

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    4. 4

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    5. 5

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    6. 6

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    7. 7

      Presidentti Sauli Niinistö tapaa Trumpin Valkoisessa talossa

    8. 8

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    9. 9

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    10. 10

      Eduskunnan ökyrikas Eero Lehti vaatii: lopettakaa yleissitovuus heti – se tekee Suomesta kroonisesti sairaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    2. 2

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    3. 3

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    4. 4

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    5. 5

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    6. 6

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    7. 7

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    8. 8

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    9. 9

      Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

    10. 10

      Jukka söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä keskellä Afrikkaa – 1600 euron ”ripulireissu” oli unohtumaton kokemus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    2. 2

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    3. 3

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    4. 4

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    5. 5

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    6. Näytä lisää