Digitoday

Valikko

X10 aloittaa Sony Ericssonin Android-puhelimien sarjan

Matkapuhelinvalmistaja Sony Ericssonin uuden Xperia-sarjan puhelimen käyttöjärjestelmänä on Googlen Android. Ensi keväänä yhtiöltä on luvassa myös muita avoimien alustojen kännyköitä.

Sony Ericssonin neljän tuuman TFT-kosketusnäytöllä varustettu Xperia X10 ilmestyy kauppoihin ensi vuoden alkukuukausina.

Toimitusjohtaja Bert Nordbergin mukaan nyt julkistettu Xperia-puhelin on lippulaivamalli, joka muiden ensi vuoden alussa julkistettavien puhelinmallien kanssa tukee Sony Ericssonin avoimien ja useiden alustojen strategiaa.

Yhtiön aiemmissa parissa Xperia-puhelimissa käyttöjärjestelmänä on ollut Windows. Xperia X10:n käyttöjärjestelmänä on kuitenkin Googlen Android 1.6 -versio.

Androidin päälle Sony Ericsson on kehittänyt uuden kosketusnäyttöön perustuvan käyttöliittymän, jonka yhtiö on ristinyt UX:iksi. Aiemmissa Xperia-puhelimissa on ollut myös näppäimistö.

Puhelin toimii gsm- sekä 3G/hspa-verkoissa. Siinä on 8.1 megapikselin kamera automaattitarkennuksella, kasvontunnistuksella ja kuvanvakaajalla. Laitteen gps-paikannus tukee paikkatiedon tallentamista myös kuviin. Puhelimessa on myös liikkeentunnistus.

Uutuusmallin yhteydessä Sony Ericsson esittelee myös uudet Timescape- ja Mediascape -sovellukset. Timescape yhdistää erilaiset viestintäkanavat, esimerkiksi Facebookin, Twitterin ja sähköpostit yhteen käyttöliittymään. Laitteessa on myös Microsoft Exchange-tuki.

Mediascape taas on yhteydessä esimerkiksi YouTube -verkkopalveluun ja Sony Ericssonin PlayNow -musiikkikauppaan.

Xperia X10:ssa on yhden gigahertsin suorittimella varustettu Qualcommin Snapdragon QSD8250 -alusta.

Sisäistä muistia on yhden gigatavun verran, lisäksi laitteessa on microSD-muistikorttipaikka. Laitteen mukana tulee 8 GB -muistikortti.

Laite painaa 135 grammaa ja sen ulkomitat ovat  119 x 63 x 13 millimetriä. Xperia X10:ä myydään mustana ja valkoisena.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    2. 2

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    3. 3

      Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

    4. 4

      Yhdysvaltojen ydinsukellusvene saapui Etelä-Koreaan

    5. 5

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    6. 6

      ”Vuosisadan ryöstö” Paraguayssa: Räjähteitä ja armeijatason aseita – kaupunki kuin sotatanner

    7. 7

      Elton John sairastui vakavasti kiertueella

    8. 8

      Miley Cyrusin pikkusiskon ulkonäkö muuttui merkittävästi vain parissa viikossa – uudet kuvat hämmentävät: ”Mitä hänelle tapahtui?”

    9. 9

      Le Peniltä yllättävä ilmoitus: luopuu Kansallisen rintaman puheenjohtajuudesta

    10. 10

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    2. 2

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    3. 3

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    4. 4

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    5. 5

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    6. 6

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    7. 7

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    8. 8

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    9. 9

      Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

    10. 10

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    8. 8

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    9. 9

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    2. 2

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    3. 3

      Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

    4. 4

      Yhdysvaltojen ydinsukellusvene saapui Etelä-Koreaan

    5. 5

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    6. Näytä lisää