Digitoday

Valikko

Spirit kadotti taas muistinsa

Marsissa 69 kuukautta työskennellyt Spirit-robotti menetti taas muistinsa. Kukaan ei osaa sanoa miksi.

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasan Spirit-mönkijä kärsi uudesta muistinmenetyksestä. Tietojen tallentaminen flash-muistiin ei onnistunut. Flash-muistissa voidaan säilyttää tietoja silloin, kun Spirit "nukkuu".

Vika alkoi 24. lokakuuta, eikä ollut korjaantunut ainakaan vielä 27. lokakuuta.

Vastaavia ongelmia ilmeni alkuvuonna neljään otteeseen. Projektijohtaja on edelleen ymmällään.

– Meillä ei edelleenkään ole tietoa, mikä aiheuttaa näitä amnesioita, johtaja John Callas sanoo tiedotteessa.

Jos ongelmat ovat epäsäännöllisiä, ne ovat lähinnä kiusa, jossa menetetään päivän tai parin työskentely. Mutta jos muistinmenetyksistä tulee säännöllinen ilmiö, flash-muistia ei voitaisi enää käyttää. Silloin Maahan saataisiin vain saman päivän aikana kerätty tutkimustieto, ja kaikki edeltävän päivän lähettämätön tieto menetettäisiin.

Callasin mukaan Spiritin lähettämä datamäärä pysyisi joka tapauksessa suunnilleen ennallaan.

Irrotusyritykset
voivat siirtyä

On mahdollista, että ongelmat lykkäävät yrityksiä saada mönkijä irti löysästä hiekasta kuukausien jumituksen jälkeen.

Spirit ja sen sisarmönkijä Opportunity ovat pysyneet hengissä Marsissa huomattavasti suunnitelmia pidempään. Alun perin tehtävien oli määrä kestää kolme kuukautta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    2. 2

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    3. 3

      Anu Saagim räväyttää taas – jakaa Jethro Rostedtille härskin kauneusvinkkinsä: Spermaa kasvoille seksin jälkeen

    4. 4

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    5. 5

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    8. 8

      Tv-kamerat tallensivat F1-pomon kuumenemisen – takoi nyrkkiä pöytään: ”On harjoiteltava tunteiden hallintaa”

    9. 9

      SM-liigan puolivälierien ratkaisut lähestyvät – HIFK mylläsi taas kokoonpanoaan, Tapparan ykkösketju uusiksi

    10. 10

      Valtava romahdus uuden Bumtsibumin katsojaluvuissa – Haluatko miljonääriksi? kiri reilusti ohi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    4. 4

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    5. 5

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    6. 6

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    7. 7

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    8. 8

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    9. 9

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    10. 10

      F1-varikolla levisi ihmeellinen huhu Kimi Räikkösestä – Niki Lauda tyrmäsi puheet suomalaisen heikkoudesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    7. 7

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    2. 2

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    3. 3

      Anu Saagim räväyttää taas – jakaa Jethro Rostedtille härskin kauneusvinkkinsä: Spermaa kasvoille seksin jälkeen

    4. 4

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    5. 5

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    6. Näytä lisää