Digitoday

Valikko

Ympäristösatelliitti valaisi yötaivaan

Euroopan avaruusjärjestön uusin ympäristösatelliitti SMOS laukaistiin ilman ongelmia matkaan pohjoiselta Venäjältä kello 3.50 Suomen aikaa maanantaina.

658-kiloinen Soil Moisture and Ocean Salinity -satelliitti on asettunut Maata kiertävälle radalleen noin 760 kilometrin korkeuteen, avaruusjärjestö ESA kertoo.

ESAn mukaan "Smosilla on avainrooli ilmastonmuutoksen globaalissa tarkkailussa". Kyseessä on ensimmäinen satelliitti, joka mittaa sekä merenpinnan suolaisuutta että maaperän kosteutta koko planeetan kattavasti.

Suomalaisilla puolestaan on avainrooli satelliitin toiminnassa, sillä esimerkiksi sen 69 antennivastaanotinta, eli radiometriä, ovat kotimaista tekoa. Vie kuitenkin puolisen vuotta ennen kuin satelliitti aloittaa varsinaisen toimintansa, sillä kaikki laitteet on ensin tarkastettava ja kalibroitava.

Smos on ESAn Earth Explorer -sarjan toinen satelliitti. Ensimmäinen oli GOCE (Gravity and steady-state Ocean Circulation Explorer), jossa siinäkin on mukana suomalaista osaamista.

Sama venäläinen kantoraketti kuljetti aamuyöllä avaruuteen myös ESAn pienen Proba-2 -satelliitin (Project for Onboard Autonomy), jolla testataan useita uusia teknologioita tulevia tehtäviä varten. Satelliitilla seurataan myös Aurinkoa ja plasmaympäristöä kiertoradalla. Proba-2:n varustukseen kuuluu muun muassa kehittynyt ccd-kamera noin 120 asteen laajakulmanäkymällä.

Sekä Smos että Proba-2 ovat myöhästyneet selvästi alkuperäisestä aikataulustaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    2. 2

      Hamilton paalulle – Bottas löi Räikkösen

    3. 3

      Bottas hienossa vauhdissa aika-ajoissa – rataennätys murskaksi!

    4. 4

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    5. 5

      Puoluetoveri paljasti totuuden Trumpin uhkavaatimuksesta – jakoi 1980-luvun hittikirjaa todisteena

    6. 6

      Tässä on uusi taksilaki: meni pilkulleen kuin Bernerin esityksessä – näin se näkyy kuluttajille

    7. 7

      Meteorologi Pekka Pouta valitsee kesäloman ajankohdan taktisesti – ”Pienempi vaara, että on koko ajan huonot säät”

    8. 8

      Näin estät lihomista tutkitusti: ”Tämänkaltainen syöminen auttaa painonhallinnassa sen, minkä ruokavalio pystyy”

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Mikroaaltouuni on yksi keittiön pahimmista törkypesistä – Näin teet näppärän tehopesun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    5. 5

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    6. 6

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    7. 7

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    8. 8

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    9. 9

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    10. 10

      Hamiltonin ja Bottaksen ero yli puoli sekuntia – Mercedeksen tallipomo ihmeissään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    2. 2

      Hamilton paalulle – Bottas löi Räikkösen

    3. 3

      Bottas hienossa vauhdissa aika-ajoissa – rataennätys murskaksi!

    4. 4

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    5. 5

      Puoluetoveri paljasti totuuden Trumpin uhkavaatimuksesta – jakoi 1980-luvun hittikirjaa todisteena

    6. Näytä lisää