Digitoday

Nettikatkaisut palasivat telepakettiin

Julkaistu: , Päivitetty:

Internet-yhteyksien helppo katkaiseminen piraateilta palasi Euroopan unionin pitkään puituun telepakettiin.
Euroopan parlamentti on luopunut vaatimuksestaan, jolla kansalaisia yritettiin suojella internet-yhteyksien automaattiselta katkaisulta, Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoo.

Parlamentin alun perin tahtoma muotoilu oli syynä siihen, että EU:n mittava telepaketti kaatui keväällä ja joutui niin sanottuun sovitteluun. Muotoilu olisi edellyttänyt, että toistuvasta piratismista epäiltyjä internetin käyttäjiä ei voida sulkea netistä käymättä ensin tuomioistuimen pakeilla.

Nykyistä ankarampia piratismilakeja ajavat maat ovat BB:n mukaan halunneet muotoilun pois. Etenkin Ranska on vakavasti ajamassa lainsäädäntöä, jolla internet-yhteyden voisi katkaista jopa vuodeksi. Suunnitelmat hyväksyttiin äskettäin maan perustuslakituomioistuimessa.

Suomikin oli harmissaan parlamentin vaatimuksesta, koska sen katsottiin menevän liian pitkälle perusoikeuksien kunnioittamisessa.

– Sähköisessä viestinnässä on lukuisia tilanteita, joissa perusoikeuksien rajoituksia voidaan pitää hyväksyttävinä, viestintäministeri Suvi Lindén (kok) korosti toukokuussa.

Näihin tilanteisiin lukeutuu hänen mukaansa esimerkiksi vika- ja häiriötilanteiden selvittäminen tai roskapostin ja virusten suodattaminen.

Vielä kestää
kuukausia

Vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvi ja saman puolueen europarlamentaarikko Satu Hassi puolestaan olivat tyytyväisiä parlamentin alkuperäiseen linjaukseen ja moittivat muun muassa Suomea väljempien valtuuksien toivomisesta nettiyhteyksien sulkemiseen.

EUobserver huomauttaa, että internet-katkaisut olivat ainoa merkittävä kiistakapula parlamentin ja Euroopan unionin neuvoston välillä.

Osapuolet tapaavat uuden kompromissiesityksen tiimoilta 4. marraskuuta yhdessä komission edustajien kanssa. Siitä alkaa kuukausia kestävä lopullisen telepaketin sopiminen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    4. 4

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    5. 5

      Grafiikka: Näin Turun isku tapahtui – silminnäkijät kertovat

    6. 6

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    7. 7

      Tankotanssija Oona Kivelän käsittämätön taidonnäyte: venyttää jalkansa ääriäsentoon naisen avustamana – tämän täytyy tehdä kipeää!

    8. 8

      Kuvat: Turun Kirjastosilta valaistiin Suomen lipun väreihin Turun puukotusuhrien kunnioittamiseksi

    9. 9

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    10. 10

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    2. 2

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    3. 3

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    4. 4

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    5. 5

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    6. 6

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    7. 7

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    8. 8

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

    9. 9

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    10. 10

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    8. 8

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    4. 4

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    5. 5

      Grafiikka: Näin Turun isku tapahtui – silminnäkijät kertovat

    6. Näytä lisää